Pääkirjastossa odotellaan remonttia


Uudenkaupungin pääkirjastossa eletään odotuksen aikaa. Tietenkin odotellaan asiakkaiden palauttavan lainaamansa kirjat ajoissa, mutta toinen odotuksen syy on rakennukseen tulossa oleva remontti.

Remontin piti alkaa jo viime syksynä, mutta aikataulua on rukattu vuodella eteenpäin. Alun perin piti tehdä pintaremontti, mutta nyt luvassa on peruskorjaus ja se voi vanhassa talossa tuoda aina yllätyksiä.

– Eräs suunnitelma oli, että homma tehdään kahdessa osassa, mutta nyt taas ajatus on, että koko talo kunnostetaan kerralla ja ehkä siten vähän edullisemmin, kertoo kirjastotoimenjohtaja Tiina Viik.

Tehdään niin tai näin, niin aikaa kuluu ja siksi aikaa kirjaston on joko kokonaan tai osittain siirryttävä remontin alta väistötiloihin useaksi kuukaudeksi.

Remontin yhteydessä on tarkoitus siirtää aikuisten kirjat kaikki rakennuksen eteläpäätyyn ja lasten ja nuorten osastot sekä tapahtumatilat torin puoleiseen päähän.

– Lisätilaa ei remontilla saada eikä kirjasto sitä tarvitsekaan. Toimintojen sujuvuuden kannalta ongelma on vanha suojeltu rakennus, joka sisältää paljon pieniä huoneita, se rajoittaa uudistuksia melko lailla.

Kalannin kirjasto muuttui viime vuoden maaliskuussa omatoimikirjastoksi eli kirjastoon pääsee kirjastokortilla sisään asioimaan, vaikka kirjastonhoitaja ei ole paikalla.

– Muutos on sujunut hyvin. Kalannin kirjasto sai reilusti lisää aukioloaikaa. Tilastoista ei selviä, miten suuri osa lainauksista on tehty palveluaikoina ja mitkä omatoimiaikoina, mutta sisäänkirjautumisia kirjastoon on yhdeksän kuukauden aikana tehty toista tuhatta.

Kirjastotoimenjohtaja Tiina Viik katsoo Kalannin omatoimikirjaston kävijämääriä.

Osa kävijöistä on aamuvirkkuja lehdenlukijoita, jotka poikkeavat lukemaan päivän lehden ennen virkailijan tuloa, osa käy iltaisin. Viikonloppuisin ei virkailijaa ole lainkaan paikalla ja silloin kävijöitäkin on enemmän kuin arkena.

– Pieniä teknisiä murheita ja toiminnan viiveitä on ollut, mutta kun järjestelmässä on monta osaa, niin se on ymmärrettävää.

Sen sijaan pelot paikkojen turmelemisesta ovat osoittautuneet turhiksi. Mitään ilkivaltaa ei kirjastossa ole omatoimiaikoina tehty.

– Iso kiitos kalantilaisille ja muilla kirjaston käyttäjille, hienoa toimintaa.

Pääkirjastossa pyörivät kevään tutut ohjelmanumerot eli lasten satutunnit kahden viikon välein ja vauvaloruilu kerran kuussa. Ikis-videoluentoja on kevään aikana neljä, joista yksi on jo pidetty.

– Maaliskuussa on Peter Sandströmin kirjailijavierailu. Hän kirjoittaa monin tavoin Uudenkaupungin tapaisesta kotikaupungistaan Uudestakaarlepyystä nuoruusaikaansa sijoittuvia kirjoja. Kannattaa tutustua hänen romaaneihinsa etukäteen.

E-Kirjat ovat yleistyneet, mutta eivät sitä vauhtia kuin joku muutamia vuosia sitten ennusti. Monet haluavat edelleen lukea ”oikeaa” kirjaa. Myös äänikirjat ovat nousussa. Niissä on paljon kaupallisia tarjoajia, mutta menossa on myös hanke yhden laajan äänikirjaston saamiseksi Suomeen.

Uudenkaupungin kirjastosta lainattavat kirjat eivät juuri eroa siitä, mitä valtakunnallisesti eniten luetaan ja lainataan.

– Ehkä joku Juha Hurme on täällä muuta maata suositumpi, koska hän on vaikuttanut paljon Kustavissa tai jotain vastaavia nousee silloin tällöin esiin, mutta yleisesti täällä luetaan samaa kuin muualla Suomessa, onko se sitten merkki samanlaisesta mausta tai kustantajan tehokkaasta markkinoinnista.

Finlandia-voittajat ja ehdokkaat ovat kysyttyjä. Lainaustilastoihin syksyn voittaja ei ehdi, mutta varattujen listassa se näkyy nytkin.

– Olli Jalosen Taivaanpallo -kirjaa on Vaski-kirjastoissa yhteensä 73 kappaletta, mutta varauksia on 272 kappaletta eli jos kirja palautuu kuukauden kuluttua, menee silti nelisen kuukautta, ennen kuin tällä hetkellä jonon viimeisenä oleva saa sen luettavakseen.

Viime vuoden voittaja, Juha Hurmeen Niemi kiinnostaa edelleen, se on varattujen listan kärkipäässä, romaanien ykkösenä on Pauliina Rauhalan Synninkantajat, Hurmeen perässä on Enni Mustonen ja niin edelleen.

– Dekkareita ja jännityskirjoja luetaan paljon, mutta niissä valikoima on laaja eivätkä lajin yksittäiset kirjat ole varatuimpia.

Mutta se suosituin kirja on selvä, tunnetun kirjailijan tunnetusta julkisuudesta henkilöstä tekemä kirja on kustantajalle varma nakki eli eniten haluttaisiin lukea Kari Hotakaisen Räikköskirjaa Tuntematon Kimi Räikkönen.

Artikkelikuva: Uudenkaupungin pääkirjaston remontti alkaa suunnitelmien mukaan syksyllä.