UJK:n ringettetytöille voitto ja tappio

UJK:n C-tytöt pelasivat ylemmässä sarjassa kotiottelun sekä perjantaina että lauantaina. Perjantain pelissä vierasjoukkue Blue Rings oli selvästi parempi, mutta lauantaina vierasjoukkue Ilves oli vailla mahdollisuuksia.

Perjantain pelissä sarjakolmosta vastaan UJK sortui tehottomuuteen. UJK sai laukauksia kohti Blue Ringsin maalia enemmän kuin Blue Rings kohti UJK:n maalia, mutta maalit jakaantuivat 8-2 vieraille.

Blue Rings voitti avauserän 3-0 ja teki toisessa yhden maalin ennen kuin UJK sai maalitilin auki. Sen teki Katarina Maikola Helmi Silokiven ja Pihla Suomisen esityöstä.

Vieraat osuivat toisessa erässä vielä toisen kerran ja kolmannessa kahdesti. Varsinkin kolmas erä oli malliesimerkki pelistä. UJK painosti koko erän alkupuolen, kaksi minuuttia ylivoiman turvin, mutta ei saanut maalia, sitten Blue Rings pääsi kerran hyökkäykseen ja saman tien taululla numerot muuttuivat.

UJK:n lohdutusmaalin päätöserässä teki Josefina Routi Katarina Maikolan syötöstä.


Lauantaina tehot sitten löytyivät. UJK voitti Ilveksen jo Tampereella kolmella maalilla, mutta kotikentällä ero oli paljon selvempi.

Avauserän UJK voitti 1-0, toisen erän 2-0 ja kolmannessa peli ratkesi UJK:n tehdessä viisi maalia. Ilves sai ainoan maalinsa vasta päätöserässä.

Helmi Silokivi ja Josefina Routi keräsivät viisi tehopistettä, Helmi teki kolme ja syötti kaksi, Josefina teki kaksi ja syötti kolme. Emmi Metsä-Tokila keräsi 2+2 tehopistettä, Katarina Maikola 0+3, Pihla Suominen 1+1, Emma Usvala 1+0 ja Aino Grönros 0+1.


UJK on sarjassa kuudentena, tosin joukkueilla on pelattuna erilainen määrä pelejä. Jäljellä UJK:lla on vielä kuusi peliä.

Nyt edessä on muutaman viikon tauko, sillä seuraava peli on vasta maaliskuun 1. päivä Laitilassa. Kotona UJK pelaa enää kaksi kertaa, 16.3 Seiskoja vastaan ja seuraavana päivänä Haukat C04:ää vastaan.


Artikkelikuva: Perjantain pelissä UJK hävisi selvästi Blue Ringsille, vaikka tässä on rinkula riistetty kolmen pelaajan yhteistyöllä.