Suomen Sillikonttori palauttaa sillinjalostuksen kunniaa

Pari vuotta sitten Uudenkaupungin kalasataman alueelle muuttanut Suomen Sillikonttori Oy:n juuret ulottuvat vuosikymmenten taakse. Yritys pitää tällä hetkellä ainoana suomalaisena teollisen sillinjalostuksen lippua ylhäällä ja aikoo tulevaisuudessa nostaa markkinaosuuttaan.

– Yrityksen pääomistaja Matti Ruuska aloitti alalla jo 1970-luvulla. Moninaisten yritysjärjestelyjen jälkeen hän ehti jo jäädä viettämään ”eläkepäiviään,” mutta veri veti takaisin, kertoo Sillikonttorin toimitusjohtaja Ville Haapanen.

Myös Haapanen on työskennellyt alalla pitkää, mm. Ruuskan aikanaan omistamassa Boyfoodin tehtaalla Rymättylässä.

– Viime vuosina Boyfoodin omisti norjalainen Orkla, mutta se pisti tehtaan kiinni 2014. Siinä vaiheessa aloimme Matin kanssa tosissaan miettiä suomalaista vaihtoehtoa ja ostimme 2015 Kaarinassa toimineen Scanfoodin.

Miehet muuttivat nimen Suomen Sillikonttoriksi. Nimeenkin liittyy historiaa 1930-luvulta. Yhtiö perustettiin silloin suomalaisten Pohjanmereltä kalastamien sillisaaliiden markkinointiyritykseksi, kun koko tuotantoa ei Suomeen mennyt. Yritys lopetti reilun kymmenen vuoden jälkeen toimintansa, jolloin nimi jäi vapaaksi ja Matti Ruuska aikanaan rekisteröi sen itselleen.


Vuoden 2017 alkupuolella Sillikonttorin toiminta siirrettiin kokonaan Kaarinasta Uuteenkaupunkiin.

– Salmisen Jussi otti yhteyttä ja tarjosi tiloja. Häntä ei sillin kanssa pelaaminen oikein innostanut, se on kuitenkin aivan erilaista kuin tuoreen kalan kanssa.

Aikansa asiaa mietiskeltyään Sillikonttori päätti muuttaa. Tilat olivat erinomaiset ja yksi tärkeä tekijä oli myös toimintaympäristö.

– Uudessakaupungissa on vankka kalastusperinne ja tilat sijaitsevat meren läheisyydessä Suomen suurimman kalasataman kupeessa, Kaarinassa olimme keskellä teollisuusaluetta kuin kalat kuivalla maalla. Tämä sopii yrityksen imagoon erityisen hyvin.

Muutto kävi nopeasti, tiloissa ei edes remonttia tarvittu, vaan koneet ja laitteet tuotiin pitkän viikonlopun aikana paikalleen.

– Olemme oikein tyytyväisiä ratkaisuun. Täältä löytyi myös ammattitaitoista työvoimaa, sesonkityövoiman saanti on haasteellista alueen hyvän työllisyystilanteen vuoksi.

Sillikonttori oli lauantain TuuMessiin-tapahtumassa hakemassa nimenomaan kesäsesongin ajaksi tekijöitä ja muutamia varteenotettavia hakemuksia on jo tullut, mutta lisää tarvitaan.

– Sesonki alkaa huhtikuun lopulla ja kestää juhannukseen ja sen jälkeen vakioväki alkaa pitää kesälomiaan eli töitä ainakin heinäkuun kesän loppuun asti. Joulusesonki alkaa jo lokakuun puolella.


Yrityksen jalostama silli tulee pääasiasta Norjasta rekoilla isoissa tynnyreissä. Sillit on valmiiksi perattu, paloiteltu, fileroitu ja marinoitu eli sellaista työtä Uudessakaupungissa ei tehdä.

– Teemme erilaisia suurkeittiöpakkauksia ruokaloille ja mm. laivoille omilla kastikkeilla, pakkaamme myös S- ja K-ketjulle private label -tuotteita niiden omalla tuotemerkillä ja myymme niille myös omia tuotteitamme, erityisesti tyhjiöpakattu sillifile on saanut hyvin suosiota.

Sillin kulutus on vuosikymmenten saatossa vähentynyt ja erityisesti Suomessa jalostetun sillin osuus on romahtanut. Kun Orkla lopetti viime vuoden lopulla Turun tehtaan, niin myös esimerkiksi Ahti-silli tuodaan nykyään Puolassa.

– Aikanaan suomalaisen jalosteen osuus kotimaan myynnistä oli 80 prosenttia, nykyään viisi. Ja se viisi prosenttia olemme me eli kasvupotentiaalia on ihan kotimaassakin, kauemmas ei tässä vaiheessa tarvitse kurkotella.

Jalostettavat sillit tulevat Norjasta isoissa tynnyreissä.


Silli on terveellistä syötävää, mutta se kärsii muutamasta ennakkoluulosta.

– Itämeren kalalle annetut dioksiinirajoitukset eivät koske sillin syöntiä, silli tulee Atlantilta puhtaista vesistä. Sillin käyttöä pidetään myös hankalana, mutta juuri siksi kehittelemme erilaisia helppokäyttöisiä tuotteita.

Joulunaika on sillinkäytön ehdoton sesonki ja kesä on toinen. Omalla varastoinnilla voidaan sesonkeja hieman tasata, mutta ei kokonaan ja siksi sesonkityövoimaa tarvitaan.

– Olemme myös laajentamassa toimintaamme. Tuomme kesään mennessä makkinoille lasipurkkiin pakattuja tuotteita. Pakkauslinja pistetään pystyyn lähikuukausina.

Tällä hetkellä yrityksellä on muovipurkkiin pakattuja helppokäyttöisiä sillituotteita, silliviettelyksiä neljällä eri maulla, joissa silli on kuutioina, mutta ne eivät ole lyöneet itseään kunnolla läpi.

– Yksi syy on nopeasti herännyt muovivastaisuus ja toinen on vanhat perinteet, silli kuuluu olla lasipurkissa. Ja kyllä lasipurkki pitää ilmaa paremmin kuin muovipurkki. Ilma sinänsä ei tee sillistä epäterveellistä, mutta se muuttaa sen ”mössöksi” ja se ei vastaa ihmisten mielikuvaa.


Tällä hetkellä yrityksen tiloissa toimii kolme pakkauslinjaa, yksi tyhjiöpakatulle sillille, yksi isoille tukkupakkauksille ja yksi käsipakkauslinja. Työntekijöitä on kymmenen, sesonkiaikana määrä tuplaantuu.

– Valmistus ja pakkaaminen on käsityövaltaista, mutta se tekee tuotteesta laadukkaampaa. Jokainen lopputuotteeseen menevä pala on läpäissyt ihmisen tarkistuksen.

Sillin käyttöön on löydettävissä internetistä paljon erilaisia reseptejä ja sitä voi käyttää myös pääruokana. Koko ajan myös mietitään uusi tuotteita, joiden avulla kulutusta voisi kasvattaa.

– Silliä ei Suomesta saa, mutta muuten tuotteemme on hyvin pitkälti kotimainen, raaka-aineen osuus lopputuotteessa on varsin pieni ja kaikki mikä voidaan, hankitaan Suomesta. Esimerkiksi sillit hakee Norjasta suomalainen kuljetusliike ja autoa ajaa suomalainen kuljettaja.

Suomalaisilla olisi mahdollisuus kalastaa silliä Atlantilta pienen kiintiön verran, mutta kiintiö on niin pieni, että sen käyttö ei houkuta.

– Mutta norjalaiset eivät silliä jalosta, ainakaan vielä, vaan kalastavat sen ja pakkaavat isoihin tynnyreihin ja lähettävät muualla jalostettavaksi. Se sopii meille.


Yrityksen missio on palauttaa suomalaiselle sillinjalostukselle se kunnia, joka sille kuuluu.


Artikkelikuva: Suomen Sillikonttorin toimitusjohtaja Ville Haapanen esittelee yrityksensä menestystuotteita, tyhjiöpakattuja sillifileitä.



Kolmen pakkauslinjan lisäksi kesäksi otetaan käyttöön neljäs lasipurkkeihin pakkaamista varten.