Henkilöautojen viennin arvo ylitti viime vuonna tuonnin arvon

Tullin juuri valmistunut vienti- ja tuontitilasto viime vuodelta kertoo, että henkilöautojen vienti Suomesta vuonna 2018 oli arvoltaan 2,9 miljardia euroa, tuonti puolestaan 2,8 miljardia euroa eli henkilöautotase kääntyi historiallisesti Suomen eduksi viime vuonna.

Kuukausitilastoja katsellessa henkilöautoviennin arvo ylitti tuonnin arvon ensimmäistä kertaa jo vuoden 2017 loppupuolella ja sen jälkeen muutamaa poikkeuskuukautta lukuun ottamatta vienti on ollut arvokkaampaa, mutta vuositasolla ero on varsin pieni.

Kappalemäärissä laskettuna henkilöautojen tuontimäärä on edelleen selvästi suurempi. Viime vuonna henkilöautoja tuotiin Suomeen 147 000 kappaletta ja vietiin 124 000 kappaletta.


Autotehdashan ilmoitti jokin aika sitten tehneensä vuonna 2018 110 000 autoa. Lukumäärän iso ero tullin tilastoimaan yli 124 000 auton vientiin selittynee tuotannon ja viennin tilastoinnin ajoituserolla, joskin aika isolta ero tuntuu.

Autojen viennin osalta kappalemäärä kertoo keskimäärin 10 000 auton kuukausivientiä. Kuten oheisesta kaaviosta ilmenee, kuukausien välillä on eroa. Elokuussa autoja vietiin kesäloman vuoksi maasta vain tuhat, kun taas vilkkain kuukausi oli marraskuu noin 13 700 auton viennillä.

Marraskuun kuukausiennätys merkinnee sitä, että Mersun uuden mallin tuotanto on lähtenyt käyntiin. Joulukuun vähennys johtuu joulusta, mutta alkuvuoden luvuissa todennäköisesti määrän kasvu jatkuu.


Viime vuoden 124 000 autoa on myös määrältään henkilöautojen vientiennätys. Tullin tilastosta löytyy vuodelta 2008 luku 122 000, joka viime vuonna juuri ja juuri ylittyi.

Vuonna 2008 autoviennin arvo oli kuitenkin vain 1,9 miljardia, joka ylittyi selvästi jo edellisenä vuonna ja viime vuonna siis miljardilla.

Kasvu vuodesta 2017 vuoteen 2018 oli sekä määrässä että arvossa 26 prosenttia.

Suomen vienti oli vuonna 2018 kokonaisuudessaan lähes 64 miljardia euroa. Henkilöautojen osuus siitä oli siis noin 4,6 prosenttia.