UJK:n naiset Suomi-sarjan lopputurnaukseen

UJK:n naiset menettivät jo muutama viikko sitten mahdollisuutensa Suomi-sarjan lohkovoittoon, mutta pieni mahdollisuus lopputurnaukseen pääsyyn oli olemassa ja sen UJK tänään hyödynsi voittamalla vieraspelissä Loimaan Rocketsin suurinumeroisesti 9-2.

Kolmen lohkovoittajan lisäksi lopputurnaukseen pääsee paras lohkokakkonen. Voitolla UJK pääsi tasapisteisiin kolmoslohkon kakkosen Kalpa Aketamian kanssa, mutta maalieron UJK:lla oli niukasti parempi. KalPan Akatemian maaliero oli 44-24, UJK:n sunnuntain selvän voiton ansiosta 45-24 eli maalin verran parempi.

UJK:n mahdollisuudet lopputurnaukseen kärsivät lauantaina kolauksen, kun kotiottelu Salo HT:tä vastaan päättyi tasan 1-1. Sunnuntaina tehot olivat kuitenkin kohdallaan ja lopputurnauspaikka irtosi.


UJK aloitti Loimaalla maalinteon jo toisella minuutilla, mutta Rockets tasoitti nopeasti. Jatkoerässä UJK siirtyi johtoon ylivoimalla ja ennen puoliväliä tilannen oli UJK:lle jo 3-1.

Toisessa erässä UJK jatkoi hyvin. Yksi ylivoimamaali ja kolme tavallista merkitsivät jo 7-1 johtoa, mutta erän lopulla Rockets pystyi kaventamaan.

Päätöserässä UJK kykeni vielä kahteen maaliin ja parantamaan maalieron tarpeeksi hyväksi. Erän ensimmäinen maali syntyi tasakentällisin, jälkimmäinen ylivoimalla.

Rockets sai lopussa vielä kaksi jäähyä, mutta enempää naaleja ei syntynyt,


UJK onnistui Loimaalla tasaisesti. Eniten tehopisteitä keräsivät Ronja Kaupinsalo ja Sara Hyytiä 0+3, Netta Viitasalo 1+2. Hanna Brofelt ja Karoliina Lindroth tekivät kaksi maalia, Emmi Meträ-Tokilan ja Veera Lindrothin tehot 1+1.

Suomi-sarjan lopputurnaus pelataan kahden viikon päästä 23.3 Ylivieskassa. UJK:n lisäksi sinne selvisivät lohkoykköset eli EKS Espoosta, kotijoukkue YJK Ylivieskasta ja SaiPa Lappeenrannasta.


Artikkelikuva: UJK:n kiekkotytöt juhlivat Suomi-sarjan lopputurnauspaikkaa.