KaPan loppukiri ei aivan riittänyt, Steelers meni liigaan

KaPan ja Hämeenlinnan Steelersin ratkaiseva viides ottelu tänään Hämeenlinnassa sisälsi hurjaa draamaa ja päätöserän tapahtumat puhuttavat vielä pitkään. KaPan hieno nousu päätöserässä ei aivan riittänyt, vaan lopputuloksi jäi Steelersin maalin kotivoitto lukemin 5-4 ja sen myötä paikka ensi kaudeksi liigaan.

Avauserän KaPa oli pahasti jyrän alla. Maalivahtien torjunnat merkittiin kotijoukkueen vahvaa painostusta kuvaten 13-3 ja maalit 2-0.

Steelersin avausmaali syntyi neljännellä minuutilla ja toinen kahdeksannella minuutilla. Niiden välissä KaPalla oli jäähy, mutta neliö toimi.

Steelersin toisen maalin jälkeen KaPa pääsi yrittämään ylivoimaa mutta kakkonen sujui tuloksetta. Erän toisella puolikkaalla KaPa sai toisen jäähyn, mutta edelleen neliöpuolustus toimi.


Toinen erä oli selvästi tasaisempi, mutta KaPan maalintekotaito oli edelleen hukassa. KaPa pääsi pelaamaan neljä minuuttia ylivoimallakin, mutta palloa ei saatu maaliin millään.

Sen sijaan Steelers onnistui toisessakin erässä kahdesti. 3-0-johtomaali syntyi alivoimalla ja 4-0 johtomaali muutama minuutti ennen erän päätöstä.

KaPa sai erässä kuusi laukausta Steelersin maalivahdin torjuttavaksi, muut vedot kotijoukkueen hyvin liikkuva puolustus blokkasi.

Edellisessä pelissä Hämeenlinnassa KaPa teki päätöserässä neljä maalia, joten mahdollisuuksia oli vielä.


KaPa saikin päätöserään hyvän alun. Emilia Hakanpää kavensi viidennellä minuutilla Essi Kutilan syötöstä tilanteeksi 4-1.

Vajaa pari minuuttia myöhemmin kotijoukkue karkasi jälleen maalin kauemmas, mutta vajaa pari minuuttia siitä, niin KaPa tuli taas maalin lähemmäs.

Maalin teki Liina Hyytiä Riina Rantasen syötöstä. Ja sitten ei mentykään enää vajaata paria minuuttia, vaan vajaa 40 sekuntia myöhemmin Riikka Laato osui ja KaPa oli enää kaksi maalia erässä. Otteluaikaa oli jäljellä vielä yli 11 minuuttia.


Siitä kulutettiin reilu neljä minuuttia ja jälleen punalamppu syttyi Steelersin päädyssä. Nyt maaliverkkoa heilutti Juulia Peura, syötön antoi Essi Kutila. Steelers oli paniikissa selvän neljän maalin johdon kutistuessa nopeasti yhteen maaliin ja se turvautui alhaiseen temppuun.

Juulia Peuran maila vaadittiin tarkistettavaksi ja todettiin sääntöjen vastaiseksi. Siitä Juulialla vitosen jäähy ja pelirangaistus.

Mutta KaPa taisteli ja vajaa nelisen minuuttia ennen loppua tilanne muuttui peräti mielenkiintoiseksi, kun Steelersille vihellettiin kakkonen. KaPa sai pelaajan jäähyltä ja otti aikalisän.

Viimeiset kaksi minuuttia olivat hurjaa taistelua, mutta maaleja ei enempää nähty ja niin taululle jäi Steelersin niukka 5-4 voitto ja lippu ensi kaudeksi liiga B:hen.

KaPa pääsi lähelle ja viimeinen ottelu jätti varmasti tunteet pintaan. Ukinyt palaa ratkaisuhetkiin myöhemmin.