Perussuomalaiset Uudenkaupungin suosituin

Äänestysprosentti eduskuntavaaleissa nousi Uudessakaupungissa 68,9:ään. Ennakkoon äänesti 30,4 prosentti äänioikeutetuista ja vaalipäivänä kävi äänestämässä 38,5 prosenttia.

Koko maan äänestysprosentti oli 72,0 ja Varsinais-Suomen 73,2. Ensimmäistä kertaa Suomessa ja Varsinais-Suomessa eduskuntavaaleissa ennakkoon äänestettiin enemmän kuin vaalipäivänä, uusikaupunkilaiset luottivat vielä enemmän vaalipäivään.

Noususta huolimatta uusikaupunkilaiset olivat edelleen vaalipiirin passiivisimpien joukossa ja jos Laitilaa ei olisi, Uusikaupunki olisi ollut passiivisin.

Laitilassa äänestysvilkkaus oli 65,7, jolla heltisi ylivoimaisesti laiskimman kunnan titteli, Uudenkaupungin siis 68,9 ja kolmas alle 70 prosentin jäänyt oli Loimaa 69,2 prosentilla.

Kustavin prosentti oli vaalipiirin toiseksi korkein, 77,6, vaalipäivänä Naantali kiri ohi kahden prosenttiyksikön kymmenyksen verran. Pyhärannan prosentti oli 71,2, Taivassalon 72,7 ja Vehmaan 72,9.


Uudessakaupungissa äänestettiin hieman eri tavalla kuin valtakunnassa keskimäärin. Täällä keskustan tappio ei ollut yhtä suuri kuin koko valtakunnassa, mutta kokoomus hävisi enemmän. Vasemmistoliitto taas eteni Uudessakaupungissa muuta maata enemmän. Sdp voitti valtakunnassa, mutta menetti asemiaan Uudessakaupungissa. Ääniä se sai täällä kuusi enemmän kuin viimeksi, mutta äänestysvilkkauden kasvaessa menetti yhden prosenttiyksikön verran asemiaan.

Perussuomalaiset nousivatkin Uudenkaupungin suurimmaksi puolueeksi 2191 äänellä, sdp jäi siitä 13 ääntä, keskusta nousi tappiosta huolimatta kolmanneksi 1391 äänellä, sillä vielä enemmän menettänyt kokoomus vajosi 1179 ääneen eli sai lähes 400 vähemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.

Vasemmistoliitto lähes tuplasi äänisaaliinsa 466:sta 840:een, vihreät saivat viimeksi 240 ääntä, nyt 369, rkp kasvatti äänimääräänsä lievästi, kristillisdemokraatit taas menettivät kolmanneksen. Uusista yrittäjistä Liike Nyt sai 120 ääntä eli 1,4 prosenttia kaikista äänistä, Sininen tulevaisuus 58 eli 0,7 prosenttia.

Uudenkaupungin tarkat luvut ja muutokset löytyvät oikeusministeriön tulospalvelusta eli tästä.