Arvoisat sotaveteraanit, olemme teille ikuisesti kiitollisia

Kaatuneiden muistopäivää vietettiin Uudessakaupungissa monin tavoin. Seppeleet laskettiin Lokalahden, Pyhämaan, Kalannin ja keskustan Vanhan kirkon sankarihautausmaalla, Uuden kirkon Vapaussodan muistomerkillä ja Sannon hautausmaalla vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä.

Vanhan kirkon sankarihautausmaalla oli lippuvartio ja Laulu-Veikot lauloi. Seppeleiden laskun jälkeisen puheen piti opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtaja Matti Ankelo. Puheessaan hän kosketteli lähinnä talvi- ja jatkosodan tapahtumia.

– Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun 30. päivä 1939 valtavan mies- ja materiaaliylivoiman turvin tavoitteena vallata ja miehittää koko maa, Ankelo totesi.

Suomi joutui tahtomattaan sotaan suurvaltaa vastaan, mutta onneksi sotilaallinen osaaminen ja taisteluhenki olivat korkealla tasolla, sillä pelkkien lukujen valossa Suomen piti olla helppo valloitettava.


– Kunnioitetut talvisodan veteraanit, te teitte mahdottomasta mahdollisen. Ette pelastaneet pelkästään Suomen vapautta ja itsenäisyyttä, vaan koko kansakunnan olemassaolon, kuten arkistoista on selvinnyt.

Stalinilla oli valmiit suunnitelmat vallatun Suomen varalle, tuhansia ja tuhansia suomalaisia olisi teloitettu välittömästi ja pääosa lopuista siirretty Siperiaan ja Suomi olisi täysin venäläistetty siirtämällä tänne asukkaita muualta.

– On täysin naiivia kuvitella, että maailmansodan pahin massamurhaaja Stalin olisi antanut mitään armoa meille uppiniskaisille suomalaisille.


Talvisodan jälkeen Suomella ei ollut paljon mahdollisuuksia, oli selvää, että Neuvostoliitto pyrkisi kostamaan talvisodassa kokemansa nöyryytyksen.

– Suomen ainoaksi mahdollisuudeksi jäi turvautua Saksaan. Saksa ei enää hyväksynyt Suomea Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi ja niin jatkosotaankin Suomi joutui suurvaltapoliittisena pelinappulana.

Jatkosodan aikana Saksan Suomella antamalla ruoka- ja aseavulla oli tärkeä merkitys. Aseiden tauottua itärantamalla Suomi joutui vielä Neuvostoliiton vaatimuksesta sotimaan entisiä aseveljiään vastaan Lapissa.

– Kaikkiaan sodissa kaatui tai katosi yli 90 000 sotatoimiin osallistunutta. Ainoana kansakuntana toimme heidän haudattavaksi pääosin kotikunnan kirkkomaahan.

– Arvoisat sotaveteraanit, pelastitte Suomen kahdesti ja vielä jälleenrakensitte maamme. Näistä teoista olemme teille ikuisesti kiitollisia.


Artikkelikuva: Vanhan kirkon sankarihautausmaalla Kaatuneiden muistopäivän tilaisuudessa oli lippuvartio, Laulu-Veikot lauloivat, laskettiin seppeleitä ja pidettiin puhe.

Matti Ankelo