Vanhat Talot -tapahtumaan odotetaan ennätysyleisöä

100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan kolmas kesä inspiroi matkailijoita lähtemään myös Uuteenkaupunkiin – kyselytutkimuksen mukaan nuoret katsovat kotimaanmatkailua uusin silmin

Kotimaanmatkailu kiinnostaa suomalaisia ja tänä kesänä halutaan erityisesti tutkia lähiseutuja, kertoo tuore kyselytutkimus. Erityisesti nuoret liputtavat kotimaanmatkailun puolesta ja keskustelu ilmastonmuutoksesta on vaikuttanut eniten heidän matkavalintoihinsa.

Myös Uusikaupunki ja sen viehättävä ja idyllinen puutalokeskusta on mukana kolmatta kertaa alkavassa 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjassa, joka tarjoaa inspiraatiota, uuden ajan Suomi-fiilistä ja vinkkejä ympäri Suomen – saaristosta Lappiin.


Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n teettämän kyselytutkimuksen* mukaan tulevana kesänä jopa 74 prosenttia suomalaisista aikoo matkustaa kotimaassa. Kolmen viime vuoden aikana kotimaanmatkailua ovat eniten lisänneet 18-44-vuotiaat. 18-24-vuotiaista jopa 43 prosenttia sanoo lisänneensä kotimaanmatkailua ja 25-44-vuotiaistakin 36 prosenttia.

Nuoremmista ikäryhmistä etenkin 25-34-vuotiaiden joukossa tärkeimmäksi syyksi nousee kiinnostus paikallisuuteen (48 %). Kolmannes (32 %) samasta ikäryhmästä on lisännyt matkustusta kotimaassa, koska se on ilmastoystävällisempää.

– Suomi matkakohteena kiinnostaa ja ihan uudella tavalla erityisesti nuoria. Asenteissa ja odotuksissa on nähtävillä muutosta. Yhä useampi etsii esimerkiksi Euroopan kaupunkikohteen sijaan viikonloppuvaihtoehtoja kotimaasta. Kesälomareissuilta ei odoteta pelkkiä nähtävyyksiä, vaan ennen kaikkea elämyksiä ja rentoa mielentilaa, kertoo Suoma ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén.


Kyselytutkimus paljastaa, että vanhempien ikäluokkien mielikuvissa matkailu kotimaassa on selvästi kalliimpaa kuin nuorempien. Esimerkiksi 45–54-vuotiaista 41 prosenttia pitää kotimaanmatkailua kalliina, kun taas 25–34-vuotiaista vain 30 prosenttia ja alle 24-vuotiaista enää 17 prosenttia. Kun kotimaanmatkailua pyydettiin kuvaamaan yhdellä sanalla, myös adjektiivit kiinnostava, ekologinen ja nosteessa korostuvat nuoremman ikäryhmän vastauksissa.

– Asenne-erot kertovat ilahduttavalla tavalla muutoksesta tavassa, miten kotimaanmatkailu ymmärretään. Haluamme kampanjan kautta murtaa sitä ajatusta, että kotimaanmatkailu olisi lähtökohtaisesti aina kallista ja tarjota erilaisia, myös pienellä budjetilla toteutettavia, vaihtoehtoja eri kohderyhmille, Hellén toteaa.


Suoma ry:n kyselytutkimuksessa vastaajien top 5 -listalle pääsevät tänä kesänä luontokohteet, kaupunkikohteet, päiväretket lähiseuduille, retkeily ja patikointi sekä tasavertaisina hyvinvointilomat hotellissa tai kylpylässä ja vuokrattavat lomamökit. Hellénin mukaan kotimaan matkailutarjonta vastaa mainiolla ja monipuolisella tavalla kysyntään ja trendeihin.

– Harvassa maassa luonto ja kaupungit kulkevat yhtä kauniisti käsi kädessä kuin Suomessa, eikä valintaa kahden teeman välillä tarvitse välttämättä edes tehdä.

Suoma ry:n kampanja esittelee tänä vuonna jopa yli 100 syytä matkustaa Suomessa. Kampanja kokoaa verkkosivustolleen kotimaan matkailun mahdollisuudet entistä näyttävämmin sekä tarjoaa inspiraatiota ja uuden ajan Suomi-fiilistä.

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Saaristoasiain neuvottelukunnan tukema markkinointiviestinnän kampanja on saanut kotimaisen matkailun toimijat ympäri Suomen ymmärtämään yhteistyön voiman.


100 syytä -kampanja tuo valtakunnallista näkyvyyttä erikokoisille organisaatioille ja tekee näin myös Uudenkaupungin matkailusta entistä houkuttelevamman.

Matkailu on Uudessakaupungissa ollut viime vuosina selvässä kasvussa. Viimeisimmän matkailutulotutkimuksen mukaan, Uusikaupunki sai välitöntä matkailutuloa 17,678 miljoonaa.

– Tapahtumat, merellinen kaupunkimiljöö sekä Suomen laajin empiretyylinen puutalokeskusta houkuttelevat kaikenikäisiä matkailijoita Uuteenkaupunkiin. Kesän lopussa 7.-8.9. järjestettävään Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtumaan odotetaankin ennätysmäärää kävijöitä, kertoo matkailusuunnittelija Irmeli Laaksonen Uudenkaupungin matkailutoimistosta.

Uudenkaupungin Vanhat Talot on sivustolla syy numero 111, suoraan siihen pääset tästä.


Artikkelikuva Tuija Talvitie.