Henrika Maikola mukana salibandyn U16-maajoukkueessa

Suomen U16-tyttöjen salibandymaajoukkue pelaa tulevana viikonloppuna kolme ottelua Latviassa. Maajoukkueessa on mukana uusikaupunkilainen Henrika Maikola.

– Olen pelannut kaikenlaisia pelejä ihan pienestä pitäen. Salibandya mentiin pelaamaan yhdessä kaverien kautta ja KaPa oli seura, kun siellä oli tuttuja.

Salibandyssa Henrikaa kiehtoi silloin ja edelleen pelin nopeus ja monipuolisuus. Hän on myös aina joukkuelajeista pitänyt enemmän, vaikka on harrastanut jonkin verran myös yksilölajeja, kuten yleisurheilua.

Kokonaan Henrika ei ole muitakaan lajeja unohtanut, vaan pelaa aina kun ehtii UPK:n naisten jalkapallojoukkueessa, mutta salibandy on ollut jo monta vuotta ykköslaji.


KaPassa Henrika pelasi juniorijoukkueissa useita vuosia ja kaudella 2016-2017 hän oli jo mukana naistenkin peleissä ykkösdivarissa.

– Vuosi sitten päätin siirtyä turkulaisen FBC Loistoon. Siellä on nuori, motivoitunut ja hyvä porukka ja monen KaPa-vuoden jälkeen kaipasin jo vaihtelua.

Loistossa Henrika pelasi naisten joukkueessa ykkösdivaria sekä myös seuran A-tytöissä. Menestys oli erinomainen. Loiston naiset voittivat ykkösdivarin ja pääsivät ensi kaudeksi naisten Liiga B:hen, A-tytöt voittivat Suomen mestaruuden ja Henrika oli kummassakin joukkueessa vakiopelaaja.


– Vuosi oli rankka. Joukkuetreenejä oli kolme kertaa viikossa ja sitten talven aikana oli pahimmillaan 15 peräkkäistä viikonloppua, jolloin oli peli sekä lauantaina että sunnuntaina.

Henrika kävi Turussa pääasiassa linja-autolla. Koulun jälkeen suoraan bussiin, Turun linja-autoasemalta joko kävellen tai jonkun kaverin kyydissä hallille ja treenien jälkeen takaisin samaa reittiä.

– Siinä meni käytännössä koko ilta. Koulutyöt piti tehdä bussissa ja samoin tentteihin valmistautuminen, kotona olin niin myöhään, että sain mennä suoraan nukkumaan. Täytyy myöntää, että muutaman kerran talven aikana oli sellainen olo, että en jaksa lähteä treeneihin.


Salibandyn lisäksi koulukin on sujunut hyvin. Henrika on yläasteen viimeisellä ja hän on hakenut lukioon Turkuun ja aikoo muuttaa sinne asumaan, sillä muuten talvesta tulee liian rankka.

– Tavallaan olen tehnyt valintoja salibandyn ehdoilla, mutta kuitenkin hoidan myös opiskelut kunnolla, ei salibandyä voi varsinaisena eläkeammattina ajatella.

Tavoitteet Henrikalla ovat kuitenkin korkealla. Maajoukkuepaikka U16-ikäryhmässä on askel eteenpäin, sitten maajoukkue U19-vuotiaissa ja naisissa, seuratasolla SM-liiga ja/tai pelipaikka Ruotsin sarjassa, jossa on mahdollista naistenkin tasolla pelata ammattilaisena.

– Ei sielläkään naispelaajat rikastumaan pääse, mutta voi keskittyä täysillä harjoittelemaan ja pelaamaan.


Henrika pelasi KaPassa hyökkääjänä, mutta Loistossa enemmänkin puolustajana ja vaihtelun vuoksi se paikka kiinnostaa tällä hetkellä enemmän. Monipuolisena pelaajana hän on kuitenkin tilanteen mukaan pelannut joka puolella kenttää.

– Paljon pitää vielä itseä kehittää. Veto on aika hyvä, mutta sitäkin voi parantaa. Ehkä eniten olisi parantamisessa liikkuvuudessa ja ennakoinnissa. Salibandy on niin nopea peli ja varsinkin naisten tasolla sekunnin sadasosat ratkaisevat, kuka ehtii palloon ensin.

Henrika Maikola (70) pelasi keväällä 2018 vielä KaPan joukkueessa FBC Loistoa vastaan ykkösdivarissa.
Henrika (2) pelaa kesällä myös jalkapalloa, viime viikon paikallispelissä hän vihreässä UPK:n asussa kohtasi KaPassa vanhoja salibandyn joukkuekavereitaan.