Opekas vakinaisti ja valitsi uusia työntekijöitä

Torstaina kokoontunut opetus- ja kasvatuslautakunta vakinaisti työsuhteita ja valitsi avoimiin tehtäviin uusia tekijöitä.

Määräaikaisesti kouluissa palkattuina olleet Heidi Selin, Riikka Korpela, Mona Ala-Pietilä, Heidi Nummi, Tiia Peltoluhta ja Soile Nurmikko palkattiin kaikki toistaiseksi voimassa olevaan koulunkäynninohjaajan työsuhteeseen.

Heidän sijoituspaikkansa ovat järjestyksessä Lokalahden, Hakametsän, Kalannin, Saarniston, Kalannin ja Pyhämaan koulu.


Avoinna ollutta koulupsykologin virkaa haki kaksi henkilö, jotka molemmat haastateltiin. Virkaan valittiin Henna Keskikylä 1.8 alkaen.


Joustavan perusopetuksen opettajan virkaan numero 132 lautakunta valitsi filosofian maisteri Jonna Räsäsen. Viran sijoituspaikka on yhtenäiskoulu.

Virkaan haki 12 henkilöä, josta kaikki täyttivät kelpoisuusvaatimukset. Kolme hakijaa kutsuttiin haastatteluun.


Erityisluokanopettajan virkaan numero 175 valittiin kasvatustieteiden maisteri, erityisopettaja Sanna Johtela. Viran sijoituspaikka on Saarniston koulu ja tehtävä alkaa 1.8.

Virkaa haki viisi henkilöä, joista yksi peruutti ja yksi ei täyttänyt kelpoisuusvaatimuksia. Kaksi kutsuttiin haastatteluun.