Terveyskeskusselvittelyjä ja neuvotteluja jatketaan

Uusi kaupunginhallitus käsitteli maanantaina ensimmäisessä kokouksessaan terveyskeskusasioita. Se päätti jatkaa neuvotteluja ns. vihreän talon vuokraamisesta hammashoitolan käyttöön, mutta ehdottaa vuokranantajalle yhtenä vaihtoehtona vain hammashoitolan tarvitseman tilan vuokraamista (ukinytin juttu tässä.).

Kiinteistön omistajahan tarjosi koko taloa kaupungille, mutta silloin kaupungin pitäisi löytää myös muuhun osaan järkevää toimintaa. Asian selvittelyä myös siltä osin jatketaan.

Kiinteistön omistajan mukaan hammashoitolan tarvitsemien muutosten tekemiseen menee puolisen vuotta ja nyt edessä on kesäloma, jonka aikana kaupunki ei tee päätöksiä, joten ainakin helmikuulle asti hammashoitola joutuu toimimaan nykytiloissa.


Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että suunnittelua Kuunarin toimintojen sijoittamisesta tilapäisrakennukseen Vakka-Suomen Sairaalan yhteyteen jatketaan.

Asian yhteydessä puhuttiin myös terveyskeskuksen tilanteesta. Kaupunginhallitus haluaisi sen kohtalosta päätösesityksen, jossa eri vaihtoehdot olisi selvitetty, jotta päätöksiä voitaisiin tehdä.

Terveyskeskuksen tulevaisuus tulee vaikuttamaan lähivuosien investointeihin ja siksi siitä olisi hyvä saada päätös viimeistään syksyn aluksi, kun ensi vuoden talousarviota ryhdytään laatimaan.


A-sairaalaan ovat siirtyneet jo päihde- ja mielenterveystyö, työterveyshuolto ja terapiapalvelut. Ykköskerrokseen on tarkoitus siirtää ennaltaehkäisevän sekä vanhustyön ja vammaispalvelujen yksiköt.

Avoterveydenhuolto on tarkoitus sijoittaa sisääntulokerrokseen, kellarikerrokseen tulee sosiaalitilat, arkistotilaa sekä apuvälinelainaamo.

Tähän mennessä kunnostustöihin on kulunut 264 000 euroa.


Artikkelikuva: Mörnen ja A-sairaalan kanssa samassa pihapiirissä olevaa vihreää taloa on tarjottu kauoungille hammashoitolan tiloiksi.