Nuorisotalosta tulee kevään aikana Puusti

Entisenä Kasvin talona tai nuorisotalona Yliselläkadulle tunnetusta rakennuksesta tulee kevään aikana Puusti eli työllistymistä edistävä moniammatillinen ja monitoimijainen aktivointikeskus.

Rakennukseen siirtyy työpaja Väiski, Mörnentuvalla toteutettu erilainen kuntoutustoiminta ja kierrätyskeskus. Väiski ja Mörnentupa toimivat tällä hetkellä sairaanhoitopiiriltä vuokratuissa tiloissa, kierrätyskeskus yksityiseltä vuokratuissa tiloissa.

Siirtyvien toimintojen kokonaisasiakasmäärä on tällä hetkellä noin 70, mutta on tänä vuonna nousemassa arvioiden mukaan 90:een.

Kaupungin työntekijöistä uusiin tiloihin siirtyy kaksi työpajaohjaajaa ja kaksi kierrätyskeskuksen toiminnanohjaajaa kokonaan sekä osa-aikaisesti mm. lähihoitaja, ohjaajia ja pienellä työpanoksella myös sosiaalityöntekijöitä.

Tilojen remontti alkaa maaliskuussa aivan näinä päivinä ja toiminnot voivat siirtyä rakennukseen toukokuussa.

Hankkeen ohjausryhmä, joka koostuu teknisen, sosiaali- ja terveystoimen edustajista, on sitä mieltä, että aivan uuden tyyppisen toiminnan käynnistyminen vaatii alkuvaiheessa koordinaattorina.

HäKoordinaattori sulauttaa toiminnan yhteen ja varmistaa, että toiminta käynnistyy optimaalisesti. Hän tulee ohjaamaan kaikkien toimintojen työntekijöitä esimiesten antamilla valtuuksilla ohjausryhmän tuella.

Ohjausryhmän sopimuksen perusteella sosiaalikeskus hakee määräaikaisen koordinaattorin ajalle 1.5-31.12. Palkka maksetaan 45 prosenttisesti sosiaalitoimen, 30 prosenttisesti terveystoimen ja 25 prosenttia teknisen toimen rahoista. Kokonaiskustannukset ovat noin 23 500 euroa.

Palkkakustannukset saadaan katettua mm. alentuneiden vuokrakuluista.

Sosiaalilautakunta merkitsi viime viikon kokouksessaan Puustin tilanteen tiedokseen ja hyväksyi koordinaattorin palkkaamisen.