UPK:n seurapäivä päättyi T15-joukkueen futisvoittoon

UPK juhli tänään 20-vuotista taivaltaan seurapäivän merkeissä Pallokentällä. Ohjelmassa oli monenlaista jalkapalloon liittyvää, sekä makkaratarjoilu. Tapahtuman päätti seuran T15-tyttöjen liigaottelu Halikkoa vastaan.

– Meillä on kesän toiminut 14 joukkuetta, suurin osa on pelannut sarjoissa, nuorimmat eivät sarjaan lähteneet, mutta ovat käyneet aktiivisesti viikonlopputurnauksissa, kertoo seuran puheenjohtaja Visa Mikkola.

Seuran kesän alussa järjestämä jalkapallokoulu täyttyi jälleen nopeasti. Seura on ollut myös järjestämässä mm. alakoulujen futisturnausta ja seuran palkkaaman koordinaattorin voimin on ympäri vuoden pyörinyt erilaisia jalkapallo- ja liikuntakerhoja lapsille ja myös lasten ja vanhempien yhteisiä kerhoja.

Seurapäivän aikana Pallokentällä kävi arviolta 250 jalkapalloa harrastavaa tai siitä kiinnostunutta. Kentällä sai kokeilla potkun voimakkuutta pallotutkalla, tarkkuutta maalin ripustettuihin kohteisiin tähdäten, pelata pienpeliä ilmatäytteisellä kentällä tai vaikka kokeilla kuplapalloja.


Seurapäivän päätteeksi UPK:n T15-tytöt tekivät sarjapelissä selvää jälkeä FC Halikon joukkueesta. UPK maalitilin avasi Miila Kirjasuo ja hän osui ensimmäisellä jaksolla toisenkin kerran, yhden UPK:n avausjakson maalin teki Emmi Dahlberg.

Toisella jaksolla peli oli hieman tasaisempaa. UPK:n Oosa Runola vei UPK jo 4-0 johtoon kymmenkunta minuuttia ennen loppua ja hetki sen jälkeen vierasjoukkue tekaisi lohdutusmaalin rangaistuspotkusta.

UPK:n tytöt ohittivat voitolla Halikon ja nousivat sarjassa kakkoseksi vain pisteen kärjessä olevan MaPS:in perään, UPK:lla on lisäksi ottelu vähemmän pelattuna.

UPK seuraava peli on ensi viikolla vieraissa tämän päivän vastustajaa Halikkoa vastaan.


Artikkelikuva: UPK juhli 20-toimintavuottaan seurapäivällä Pallokentällä.

UPK:n T15-tytöt voittivat iltapäivän pelissä FC Halikon 4-1.