UPK:n naisille selvä kotivoitto

UPK:n naiset tekivät tänään Sorvakossa selvää jälkeä FC Rauman joukkueesta. UPK painosti lähes koko ajan, teki neljä maalia, kolisteli tolppia ja hukkasi varmoja maalipaikkoja, raumalaiset saivat muutaman laukauksen kohti UPK:n maalia, mutta eivät maaliakaan. Loppunumerot 4-0.

Avausmaalin UPK teki jo muutaman minuutin pelin jälkeen, Linda Jefimoff syötti maalin eteen ja Petra Suominen laukoi kovan vedon maalin alanurkkaan. Toisen maalin alusti Miila Kirjasuo reilun vartin kohdalla. Miila nousi vasemmalta ja syötti keskelle, josta Linda Jefimoff laukoi pallon maaliin.

Raumalaiset saivat avausjaksolla jonkin verran peliä aikaan, mutta UPK:n puolustuslinja pelasi vahvasti ja varmasti ja maalissa Riina-Mari Ketola napsi harvat laukaukset hyvin.


Toisella jaksolla raumalaisten puhti alkoi loppua ja UPK painosti avausjaksoakin selvemmin. Kolmannen maalin puski Linda Jefimoff Julia Herralan oikealta antamasta tarkasta keskityksestä. Linda teki myös UPK:n neljännen, hän taisteli raumalaisten maalin edessä neljän puolustajan kanssa, sai pallon vapaaksi ja tykitti läheltä tolpan vierestä sisään.

Kolmen maalin lisäksi Lindalla oli ainakin yhtä montaa hyvää paikkaa ja keskikentällä peliä pyörittänyt Julia Herrala laukoi kerran tolppaan ja pari kertaa muuten vaarallisesti.


UPK on sarjakakkosena, mutta Salon Pallo pakenee edellä myös kolmen pisteen per peli -vauhtia. UPK:n seuraava peli on 13.9, sekin pelataan Sorvakossa. Vastustajaksi saapuu LLuja Lauttakylästä. UPK voitti ensimmäisellä kierroksella Lauttakylässä 3-1.


Artikkelikuva: UPK:n peliä keskikentällä hyvin pyörittänyt Julia Herrala pääsi itsekin muutamaan laukaisupaikkaa, mutta ei saanut palloa tolppaa lähemmäksi maalia.

Yksi hyvä paikka, josta ei tullut maalia.