Korihait 2 – uusikaupunkilaista koripalloa

Korihaiden kausi ei ole lähtenyt kovinkaan hyvin käyntiin eikä omat kylän pelaajat ole vielä kentälle päässeet. Molempiin asioihin on tulossa korjausta ensi viikolla, kun Korihaiden kakkonen ja kolmonen aloittavat kautensa.

Pari kautta sitten Korihaiden kakkosjoukkue jyräsi kolmosdivarissa ja vain yhden tappion kärsineenä nousi kakkoseen. Viime kaudella 20:sta pelistä Korihait voitti 17 ja hävisi kolme. Sillä saldolla tuli sarjavoitto, mutta nousukarsintoihin Korihait ei lähtenyt.

– Joukkuehan perustettiin aikanaan siksi, että lupaavat juniorit, joilla ei ole omaa juniorijoukkuetta tai joiden juniorisarjoissa tasoerot ovat niin isoja, että kunnon pelejä tulee harvoin, saisivat harjoitella 5-v-5 peliä ja pääsisivät pelaamaan kovempia pelejä ja kakkonen on siihen ihan hyvä taso, sanoo kakkosen valmentaja Mikko Jalonen.


Valmentaja on tosin hieman harhaanjohtava nimitys, sillä joukkue ei mitään kunto- tai tekniikkaharjoituksia tee vaan treenivuoroille pelataan.

– Jossain vaiheessa harjoittelimme jotain kuvioita, mutta kun treenaamme paljon yhdessä kolmosjoukkueen kanssa ja omia harjoitusvuoroja on niin vähän, niin kuviot ehtivät treenien välissä unohtua.

Mikon lisäksi mukana ovat vanhat sarjajyrät Heikki Saaristo ja Marko Vehniäinen ja kun muillakin pelaajille on useita pelivuosia Korihaiden juniorijoukkueissa, niin erilaiset peruskuviot ovat selkäytimessä. Ennen pelejä sovitaankin lähinnä, kuka pelaa missäkin ja miten vaihdetaan.

– Tällä kaudelle ykkösen ringissä olevat Tommi Lehtonen ja Eemil Wahlbäck pelaavat myös meidän peleissä, mutta harjoittelevat ykkösen mukana.

Kakkosdivarissa pelit ovatkin tapahtumiltaan mielenkiintoisen yllättäviä, kun ulkoa opitut kuviot pääosin puuttuvat ja enemmän mennään tilanteen mukaan.


Läntisen alueen kakkosdivari on laajennettu sarja, sillä mukana ovat Pohjanmaan joukkueet Vaasa ja Lapua eli muutamalle pelimatkalle tulee pituutta melko tavalla. Suurin osa muista joukkueista on Turusta tai lähiympäristöstä.

– Treenivuoroja yhdessä kolmosen kanssa on kolme viikossa, kaikki iltavuoroja eli alkavat yhdeksän tienoille. Emme halua viedä nuoremmilta parempia aikoja. Ja nämä sopivat perheellisellekin hyvin, lapset on saatu nukkumaan ennen treeneihin lähtöä.

Iltakymmenen aikaan päättyvän treenin jälkeen meneekin vielä yleensä muutama tunti ennen kuin kroppa rauhoittuu ja uni tulee silmään.

Treenien lisäksi pelit ovat myöhään, kotipelit alkavat yleensä tiistaisin 20:30, vieraspelit muualla ovat onneksi hieman inhimillisempään aikaan.


Viime kaudella joukkueen kaikki kolme tappiota tulivat vieraskentällä, marraskuussa turkulainen HBC Emeritus oli parempi noin kymmenellä pisteellä, joulukuussa Salon Toverit yllätti kolmella pisteellä ja maaliskuussa Vaasassa tuli takkiin 12 pisteellä.

Työt ja muut perheellisen velvoitteet vaikuttavat kokoonpanoon, erityisesti pitkät vierasreissut joudutaan joskus tekemään pienellä porukalla. Pelaajia on virallisesti kokoonpanossa kymmenkunta.

– Vaasa on varmaan kova tälläkin kaudella, porilainen BC Sisu on hyvä ja Naantali on vahvistunut, kun Raisio luopui ja sieltä siirtyi pelaajia Raisioon eikä HBC:n joukkueita voi unohtaa. Currentus koostuu turkulaisista nykyisistä opiskelijoista ja Emeritus entisistä.

Viime vuonna joukkueita oli sarjassa vielä 11, nyt kaksi vähemmän eli kaksinkertaisessa sarjassa pelejä tulee kauden aikana 16, sopivasti noin vajaan yhden pelin viikkovauhtia.


Korihait aloittaa sarjan neljällä kotipelillä, avauspeli pelataan Pohitullissa Salon Tovereita vastaan ensi tiistaina 15.10 kello 20:30.

– Muutaman vuoden Korihaissa pelannut Laineen Vesku pelaa tällä kaudella SaTossa, mielenkiintoista nähdä, mitä Vesku on tuonut joukkueeseen.

Sen jälkeen 26.10 lauantaina kello 14:30 alkavaan peliin saapuu vieraaksi Lapua, 5.11 ja 19.11 kello 20:30 vastustajat ovat Lieto-Koris ja HBC Currentus.

Ensimmäinen vieraspeli on Vaasassa 24.11 ja sarja päättyy 24.3 Pohitullissa BC Sisua vastaan.

Joukkueen kotipeleihin on vapaa pääsy.


Läntisen alueen nelosdivarissa pelaavan Korihait 3:n kausi alkaa lauantaina Turussa Uni-korista vastaan ja sen ensimmäinen kotiottelu Pohitullissa on 18.10 kello 20:15 Edmonton Broilersia vastaan.


Artikkelikuva: Korihaiden kakkos- ja kolmosjoukkueet harjoittelevat yhdessä, kolmosen kausi alkaa lauantaina, kakkosen tiistaina.