Korihait 2 aloitti voitolla

Korihaiden kakkosjoukkue aloitti Läntisen alueen kakkosdivarin eilen Pohitullissa Salon Tovereita vastaan. Korihait repäisi ottelun alussa reilun kymmenen pisteen johdon, joka kesti loppuun asti ja hieman päätösjaksolla vielä kasvoi. Loppunumerot 83-61.

Pelin alku oli tyrmäävä, Korihait heitti kolmosia sisään sarjatulella ja muutamassa minuutissa ero oli yli kymmenen pistettä. Kaukoheitto upposi paikasta kuin paikasta, ensimmäisen neljän minuutin aikana Korihait upotti ainakin viisi kolmosta.

Jatkossa tahti hieman laantui ja jokunen heitto alkoi kimpoilla korirenkaasta ulos. Vieraat pääsivät peliin mukaan ja avausjakso päättyi Korihaille 26-16.

Toinen jakso edettiin tasatahtiin Korihaiden johtaessa reilulla kymmenellä pisteellä. Isompi vierasjoukkue käytti kokoylivoimaansa hyvin korin alla ja nosteli pisteitä tai napsi levypalloja ja piti peliä tasaisena.

Korihait voitti toisen kympin viidellä pisteellä ja johti tauolla 50-35.


Kolmannen jakso alku oli vieraiden ja se kiri ero kiinni. Korihaiden heitot eivät uponneet ja korin alle menoa hieman arasteltiin. Ero supistui jo noin kymmeneen pisteeseen, ennen kuin Korihait sai pelivaihteen päälle.

Lopulta Korihait voitti kolmannenkin jakson, tosin vain pisteellä ja johti ennen päätösjakso 16 pisteellä.

Päätösjakso ei enää pelin kuvaa muuttanut, Korihait piti tahtipuikkoa ja ehkä vieraat hieman väsyivät. Korihaiden nuoret nopeat jalat pääsivät juoksemaan helpommin läpi ja nostelemaan pisteitä.

SaTon riveissä pelannut Vesa-Pekka Laine sai virhetilinsä täyteen jo jakson alkupuolella ja sekin painoi peliä Korihaiden eduksi.


Heikki Saaristo teki 22 pistettä, seitsemästä kolmosyrityksestä osui neljä eli 57 prosenttia. Tommi Lehtonen teki hieman huonommalla tarkkuudella 14 pistettä, Marko Vehniäinen 12, Eemil Wahlbäck 11, Jaakko Lahti yhdeksän, Eemeli Miettinen seitsemän, Martti Luotonen viisi ja Lauri Kutila neljä.

Levypalloja saalisti eniten Marko Vehniäinen, kahdeksan. Vierasjoukkue voitti levypallot, mutta heitti huonommin ja myös menetti pallon useammin.

Korihait 2:n kausi jatkuu kotiottelulla Pohitullissa lauantaine 26.10 kello 14:30, vastassa on BC Lapua.


Artikkelikuva: SaTon Vesa-Pekka Laine otettiin välillä kiinni yli puolen joukkueen voimin, vasemmalla Eemil Wahlbäck, Eemeli Miettinen ja Martti Luotonen (11).

Vierasjoukkue oli isompi ja voitti monet levypallotaistot.