Mannapuuroa ja mansikkaa -musikaali työn alla

Uudenkaupungin teatteri julkisti jo tänään ensi syksyn suurproduktion. Päivi Sappisen kirjoittama musikaali Mannapuuroa ja mansikkaa saa ensiesityksensä reilun vuoden päästä eli 7.11.2020.

– Idea on ollut kauan olemassa, mutta sen kirjoittajaksi ei ole keksitty tekijää. Viime keväänä esiin nousi Päivi ja kolmen päivän miettimisen jälkeen hän tarttui haasteeseen, kertoi teatterisihteeri Katja Laine.

Nimensä mukaisesti musikaali perustuu Neon 2 -yhtyeen kappaleisiin. Näytelmän ohjaa turkulainen Laura Hurme ja musiikin sovituksesta ja ohjauksesta huolehtii Kalle Klotz.

Musikaalia ei ole vielä miehitetty, mutta koelaulut pidetään marraskuussa ja mukaan toivotaan nuoria, sillä näytelmän etenee kahdessa aikatasossa. Neon 2:n kappaleet eivät ole helppoja laulaa, mutta tekijöillä on kova usko, että hyviä nuoria laulajia kaupungista löytyy.

Päivi Sappinen.


Sappisen kirjoittama tarina kertoo kolmesta n. 40-vuotiaasta naisesta, jotka laivaristeilyllä innostuvat muistelemaan nuoruuttaan eli aikaa, jolloin Neon 2 nousi kansan tietoisuuteen.

– En lähtenyt kirjoittamaan komediaa, vaan teemana on rakkaus ja ystävyys. Aluksi tosin Neon 2:n tunnetuimpia hittejä kuunnellessa tuntui, että noista ei saa kuin hyvin melankolisen jutun, mutta kyllä tuotannosta sitten löytyi iloisempiakin biisejä, Päivi kertoo.

Kappaleita on kaikkiaan 17, osa esitetään kokonaan, osasta vain pätkiä.

– Valitsemani kappaleet veivät tarinaa omalta osaltaan aina johonkin suuntaan ja antoivat ideoita. Neon 2:n kappaleet ovat itselle tuttuja nuoruudesta.

Musiikin sovittanut Kalle Klotz sanoo, että kappaleet sopivat tarinaan suorastaan NEROKKAASTi ja vievät sitä eteenpäin. Hänen mukaansa voisi luulla, että kappaleet on tehty tarinan täytteeksi eikä toisinpäin.


Tämän päivän infotilaisuudessa mukana olleet Jussi Rainio ja Rami Alanko suhtautuvat hankkeeseen positiivisesti. Heidän kappaleitaan on aiemminkin käytetty monenlaisissa yhteyksissä, mutta mitään tulossa olevan tapaista niistä ei ole tehty.

– Pitää varmaan paikkansa, että osa musiikistamme on sellaista ranteet auki -valitusta ja tunnen itseni syylliseksi niihin. Kirjoitin varmaan aikanaan pahaa oloani auki biiseihin. Rami taas on niin yltiöpositiivinen, että kaikki mansikka ja mannapuuroa -jutut on sen tekemiä, Jussi Rainio naureskeli.

Jussi ja Rami olivat Uudessakaupungissa menossa olevan konserttikiertueensa vuoksi. Siinä yhteydessä he ovat palanneet musiikin ja muun materiaalin kautta 1990-luvulle … ja hämmästelleet.

– Siitä on kuitenkin vasta vähän aikaa, mutta kuinka vanhanaikaista silloin oli. Uskoisin, että näytelmän biisien ympärille kehitetty tarina avaa kappaleetkin monelle katsojalle uudella tavalla. Me ainakin odotamme lopputulosta suurella mielenkiinnolla.


Artikkelikuva: Musikaalin infotilaisuudessa syötiin tietenkin mannapuuroa ja mansikkaa, vasemmalta Kalle Klotz, Päivi Sappinen, Jussi Rainio ja Rami Alanko.

Mannapuuroa ja mansikkaa on vuoden päästä tarjolla teatterin lavalla.