Joulun avaus sunnuntaina

Koko kaupungin yhteinen Joulunavaus on sunnuntaina 24.11. klo 11-17 torilla, Alisellakadulla ja Rauhanpuistossa. Jouluasuun pukeutuneet Wanhanajan markkinoiden kojut rakentuvat torin lisäksi Rauhanpuiston edessä olevalle Alisenkadun katuosuudelle. Tunnelmallinen Rauhanpuisto uusine valoineen kuuluu tänäkin vuonna Joulunavauksen tapahtuma-alueeseen.

Rauhanpuistossa on Golfravintolan Joulumaa, jossa voi istahtaa hetkeksi vaikka jouluherkkujen ääreen. Maistuisiko lämmin glögi tai vaikka riisipuuro? Tai miten olisi Pakkahuoneen munkkeja kotiin vietäväksi?

Wasaborgin tallin ponit ovat puistoalueella ja perheen pienimmät voivat osallistua maksulliseen talutusratsastukseen. Markkinoiden myyntikojuista saa hyviä vinkkejä niin pikkujoulupöytään kuin pukinkonttiinkin ja palvelevissa putiikeissa kääritään pakettia jos toistakin.


Korvatunturilta vahvistetun tiedon mukaan Joulupukki saapuu muorinsa kanssa ilahduttamaan kaupunkimme asukkaita. Joulumuori ei todellakaan lepää laakereillaan täälläkään vaan leikittää lapsia torilavalla kello yhden aikaan.

Lapset voivat samalla jättää lahjatoivekirjeitä ja piirustuksia lavalla olevaan kirjelaatikkoon, josta kirjeet toimitetaan Korvatunturille. Kannattaa muuten olla kiltti – Joulupukilta saatu makeinen kun maistuu erityisen hyvälle!

Wahlbergin museotalo koristautuu jouluiseen asuun ja kutsuu kylään porvariskodin huoneiden joulutunnelmaan. Museoon on vapaa pääsy ja museopuodistakin voi tehdä uniikkeja lahjalöytöjä. Vakka-Suomen musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy torilavalla heti kahden jälkeen ja joululaulujen jälkeen avataan joulukatu perinteisin menoin.


Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Kristiina Hällfors julistaa pikkujoulunrauhan vähän ennen kolmea ja joulukadun avaussanat kuullaan tänä vuonna bloggaaja, yrittäjä Päivi Sappiselta.

Jouluvalot syttyvät ja joulukulkue saapuu Alistakatua pitkin torille – Joulupukkia ja -muoria kuljettaa Uudenkaupungin ratsastajien hevoskärryt.

Joulunavauspäivän ohjelman päättää upea valoshow torilavalla. Valosirkus Spektrin taianomaisessa esityksessä yhdistyvät näyttävästi tanssi, musiikki ja LED-välineillä tehdyt temput. Luvassa siis väriloistoa sateenkaaren väreissä pimeään marraskuun iltaan.


Varsinaisen Joulunavausohjelman lisäksi sunnuntaipäivä tarjoaa muutakin tekemistä ja näkemistä. Päivä alkaa aamukymmeneltä Uuden kirkon messulla ja näyttelyihin on mahdollisuus tutustua eri puolilla kaupunkia.

Automuseon kolme näyttelyhallia ovat avoinna ja tarjoavat paljon katsottavaa. Runonkulman Galleriassa Yliselläkadulla on Nukketeatteri Piironginlaatikon 35-vuotisjuhlanäyttely, Juhlan aika ja kulttuurikeskus Crusellin Säröillä-taidenäyttelyssä voi tutustua maksutta tekstiiliveistoksiin, teatteripukuihin ja valokuviin.

Hurjimmat vesisankarit pääsevät testaamaan taitojaan Uimahallin Wibit-vesiradalle. Superhauskaa puuharataa pääsee kokeilemaan Uimahallin normaalin aukioloaikana.


Tapahtuma aiheuttaa muutoksia keskusta-alueen liikennejärjestelyihin jo lauantaista alkaen. Maksuttomia pysäköintialueita on Leijonapuiston kupeessa Sorvakon rantatiellä ja Pakkahuoneenkujalla lähellä vierasvenesatamaa.

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi puutalokaupungin Joulunavaukseen!

Tapahtuman toteuttavat yhteistyössä Uudenkaupungin kaupunki, Uudenkaupungin Yrittäjät ry ja uusikaupunkilaiset yritykset.


Artikkelikuva viime vuoden joulun avauksen kulkueesta.