Korihait voitti maalikameraratkaisulla

Korihait matkasi tänään Lapualle ensimmäisen peliinsä pitkästä aikaa Jarno Nikulan komennossa. Peli oli alusta loppuun tasaista, mutta Korihait onnistui loppusekunnin viimeisellä sadasosalla ratkaisevassa korissa ja voitti pisteellä lukemin 89-88.

Korihaiden ensimmäinen kymppi oli onnistunut. Peli pyöri hyökkäyspäässä mallikkaasti ja kun Casey Bensonilla oli hyvä heittopäivä, niin Korihait voitti jakson kolmella pisteellä lukemin 21-18.


Toisella jaksolla Kobrat hivuttautui rinnalle ja ohi. Elisa Viihteen puoliaikahaastattelussa Miika Marttinen totesi, että Jarno Nikulan aikana on keskitytty puolustukseen ja hieman muutettu siinä jotain ja se välillä toimi mutta välillä tuli nukahduksia ja Kobrat sai helppoja pisteitä.

Kobrat tekikin toisella jaksolla peräti 30 pistettä

Toisella jaksolla myös Korihaiden kolmoset alkoivat ontua. Avauskympillä osui puolet, mutta toisella jaksolla kaikki yhdeksän kolmosyritystä menivät ohi, vaikka välillä paikka oli hyvä.

Korin alta Korihait sentään sai jotain aikaiseksi eikä Kobrat kyennyt vielä ratkaisemaan ottelua, vaikka seitsemän pisteen taukojohtoon pääsikin.


Kolmas jakso alkoi Kobrien Antti Nikkarisen kolmosella, mutta sen jälkeen kotijoukkue mokaili monta hyökkäystä ja Korihait tuli 2,5 minuutin kohdalla jo pisteen päähän ja Kobrat otti aikalisän.

Korihait pääsi pisteen edellekin, mutta sitten taas peli kääntyi kotijoukkueelle. Kobrat vei jakson loppua lievästi, mutta Korihait roikkui muutaman pisteen päässä ja viimeiselle jaksolla lähdettiin Kobrien kahden pisteen erolla.


Päätösjakson alku sujui Korihailta hyvin. Viitisen minuuttia ennen loppua Korihait johti kolmella pisteet, mutta loppuminuuttien aikana pisteet alkoivat uhkaavasti karata käsistä.

Muutama menetys, ohiheitto ja siihen lisäksi vielä pari epäselvää tilannetta, jotka tuomarit katsoivat kotijoukkueen eduksi, käänsivät peliä Kobrille.

Mutta Korihait tuli vielä lopussa. Jalen Henryn teki muutaman tärkeän kolmosen ja myös dippasi sen viimeisen korin Casey Bensonin ohiheiton jälkeen loppusummerin soidessa.

Viimeistä koria katsottiin videolta ja pallo oli irti Henryn kädestä noin sentin verran siinä vaiheessa, kun valot korilevyyn välähtivät.


Korihait taisteli toisella jaksolla levypallot itselleen ja myös aiemmin murheenkryyninä olleet menetykset pysyivät nyt maltillisissa lukemissa ja selvästi alhaisempina kuin Kobrilla.

Kolmoset osuivat lopussa hieman paremmin, mutta jäi selvästi Kobrista, kakkosissa Korihait oli jonkin verran Kobria edellä.

Korihaista pisteitä teki eniten Jalen Henry, joka varsinkin ratkaisuhetkillä onnistui, yhteensä 29 pistettä. Samoihin tehoihin pääsi Ernst Zeigler, 22 pistettä, mutta 13 levypalloa. Zeigler aloitti hieman vaisusti, mutta hänkin nosti tasoaan loppua kohden.

Casey Benson piti alussa Korihaita pystyssä pisteillään ja loppukin sujui hyvin, yhteensä 24 pistettä, seitsemän levypalloa ja 4 koriin johtanutta syöttöä.

Anton Cook teki pelin ensimmäisen korin, mutta ei muuta, vaihtopenkki kutsui reilun kuuden minuutin kohdalla eikä hän sielä enää kentälle tullut.


Kokonaisuutena Korihait taisteli hyvin loppuun asti. Jarno Nikula totesi, että paljon jäi vielä parannettavaa ja ehkä joissain tilanteessa voisi pelata hieman rauhallisemmin, mutta taistelevaa Korihaita hän lupasi jatkossakin.

Korihait pelaa lauantaina Kupittaalla Ura Basketia vastaan ja 27.11 Pohitullissa Kouvoja vastaan.


Artikkelikua: Jalen Henry oli lopussa rautaa ja käänsi ratkaisuillaan ensimmäisen voiton Korihaille.