Runonkulman uudessa näyttelyssä värejä syksyn harmauteen

Runonkulman galleriassa avautui lauantaina vuoden viimeinen näyttely. Syksyn harmauteen tuovat vaihtelua viisi taiteilijaa Eläinmaailman väriloistoa -näyttelyn avulla.

Mukana ovat Tarja Karawatski, Elisa Haapasalo, Anttu Mattila, Lea Remes ja Reetta Koivula. Työt ovat akvarelleja, akryylimaalauksia tai öljypastellipiirroksia, joista osa on tehty ihan näyttelyyn teema mielessä, osa on koottu taiteilijoiden vanhoista töistä.

Näyttely on avoinna 21.12 asti gallerian aukioloaikoina eli keskiviikkona ja torstaina kello 16-19 ja lauantaina kello 11-15.

– Alunperin näyttelyyn hakuvaiheessa teeman oli pelkkä Eläin, mutta kun ehdotuksia alkoi tulle, niin niiden kautta nimeen piti lisätä väriä, kertoo gallerian Mervi Levanen.


Taiteilijoista Anttu Mattila on kotoisin Uudestakaupungista. Hän kävi lukioon asti koulut täällä, mutta lähti sen jälkeen opiskelemaan taidetta muualla. Kuvataide alkoi kiinnostaa jo yläasteella ja nykyään kuvataiteen opettajana toimiva Mattila asuu Turussa.

– Minulla oli pidempi tauko taiteen tekemisessä, mutta tämä näyttelyn ja sen teema inspiroi. Yleensä olen tehnyt hyvin vähän esittävää taidetta ja tänne tekemissäni kolmen peuratyön sarjassa tausta ole oikea metsä, Mattila totesi.

Kolme esillä olevaa työtä ovat myös varsin pienikokoisia, yleensä Mattila sanoo tekevänsä suurikokoisia maalauksia.

– Tällainen teema ”pakottaa” tekemään erilaisia töitä mitä normaalisti ja se on ihan hyvä, ettei uraudu. Muutenkin tekeminen on hyvin vaiheittaista, välillä menee pitkiäkin aikoja etten maalaa lainkaan, sitten taas innostun kovastikin.

Muutama vuosi sitten Mattilan valokuvia oli esillä Runonkulman Galleriassa.


Tarja Karawatski töissä luonto on muutenkin vahvasti esillä eikä hän ”joutunut” näyttelyyn teeman vuoksi tekemään uudenlaisia töitä.

Virallisesti hän asuu Naantalissa, mutta yhä enemmän ajasta kuluu Uudessakaupungissa vanhan talon remontissa.

– Olen ikäni kyllä maalannut, mutta ehkä viisi tai kuusi vuotta sitten tästä tuli vakavampi harrastus. Töitäni ei ole aiemmin ollut näyttelyissä, paitsi kerran täällä yhden päivän pituisessa pop-up-taidenäyttelyssä.

Pidempään näyttelyyn lähtemistä hän jonkin aikaa pyöritteli mielessään, mutta lähti sitten mukaan eikä pahemmin edes jännitä vastaanottoa.


Ryhmän nuorin on 14-vuotias Reetta Koivula Laitilasta. Reetta ei muista mistä innostus sai alkunsa, vaan sanoo piirtäneensä ja maalanneensa aina.

– Tykkään maalata eläimiä, varsinkin lintuja ja käytän myös paljon värejä eli ihan näyttelyn teemaan sopivia töitä. Osa esillä olevista olen tehnyt viime vuonna, mutta osa on tehty ihan tätä näyttelyä ajatellen.

Reetta maalaan usein, ihan ei koulun vuoksi ehdi joka päivä, mutta joka viikko kuitenkin. Värikkäistä eläinmalleja hän etsii netistä.

– Olisi tosi ihanaa maalata työkseen, mutta sellaista on vähän turhan aikaista vielä vakavasti ajatella.

Oululaisen Lea Remeksen kortteja oli kesällä esillä Runonkulmalla ja niiden perusteella hän tuli nyt mukaan ja Elisa Haapasalon töitä on ollut esillä usein.


Artikkelikuva: Tarja Karawatski ja Anttu Mattila ovat mukana Runonkulman Galleria vuoden viimeisessä näyttelyssä.

Reetta Koivulan maalaukset sopivat kuin nakutettu näyttelyn teemaan.