Kirjastolle avustusta steampunk-apparaatin tekoon

Uudenkaupungin kirjasto on saanut Lounais-Suomen aluehallintovirastolta 5900 euron avustuksen nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuun hankkeeseen, jonka nimenä on Steampunk-apparaatti ja kirjallista höyryä. Omaa rahoitusta kirjasto käyttää 2200 euroa.

Hankkeessa tehdään kirjaston lainausautomaatista steampunk-henkinen taideteos, joka lainaustoimintojen lisäksi kykenee monenlaisiin hauskoihin toimintoihin. Apparaatin suunnittelee ja toteuttaa keksijä ja käsityöläinen Henrik Helpiö.

Steampunk on  1980-luvulla kiteytynyt kirjallisuuden suuntaus, josta 2000-luvulla on kehittynyt nuorison alakulttuuri.

Kirjallinen höyry- tapahtuma toteutetaan osana hanketta ja se ajoittuu steampunk-apparaatin julkistamisen yhteyteen.

Kirjallisuustapahtuma kohdistetaan 7-luokkalaisille, joille järjestään kirjailijavierailu kouluille. Sen lisäksi kirjasto tuottaa kirjavinkkauspaketin  steampunk –kirjallisuudesta, elokuvista ja peleistä.

– Kirjailijavierailun ja kirjavinkkauksen tavoitteena on tutustuttaa nuoret steampunk-kulttuuriin ja kirjallisuuteen ja houkutella nuoria itseään kirjoittamaan. Kirjallisen osion jälkeen kirjasto järjestää oppilaille  steampunk-kirjoituskilpailun palkintoineen. Näin saamme aikaan luomisen höyryä, todetaan avustushakemuksessa.

Kirjastossa järjestetään apparaatin julkistamisjuhla, johon kutsutaan mukaan Uudenkaupungin kaikki 7-luokkalaiset. Tapahtumassa on kirjallisuutta, pelejä ja tyylin mukaista pukeutumista. Yhteistyökumppaneiksi ovat lupautuneet  kustantamo Osuuskumma ja Bonk-museo.

Hanke toteutetaan kuluvan vuoden aikana.