Vuoden kulttuuriteko on Puupaatei Pakkahuoneel -tapahtuma

Palkinto myönnetään vuosittain tapahtumalle tai teolle, jolla on pysyvää vaikutusta uusikaupunkilaiselle tai vakkasuomalaiselle kulttuurielämälle. Palkinto jaettiin tänään Crusellissa kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa. Saajan ovat valinneet museonjohtaja Mari Jalava, kirjastotoimenjohtaja Tiina Viik ja kulttuuripalvelujen vastaava Petri Hatakka.

– Palkinto myönnetään mielellään tapahtumalle, joka ei ole saanut runsaasti julkisuutta, se on ennen kaikkea tunnustus jonkin kulttuurin alan hyväksi tehdystä vapaaehtoisesta työstä, totesi hyvinvointipäällikkö Asta Engström.


– Tapahtuma on hyvin uusikaupunkilainen tapahtuma, joka pohjautuu vahvasti uusikaupunkilaiseen kotiseutuun ja vahvistaa siten myös kotiseutuidentiteettiä.

Tapahtuman ansiosta kaupunkiin, asukkaiden työhön ja vapaa-aikaan vahvasti kuuluneet puuveneet ovat nousseet arvoonsa. Tapahtuma on myös nostanut esiin paikallisia puuveneiden tekijöitä.

– Tapahtuma kokoaa vuosittain alan harrastajat ja kaupunkilaiset koolle vapaamuotoisesti ja pääsymaksutta. Tapahtumassa on myös esitelty vanhoja merenkulkuun liittyviä kädentaitoja ja se myös kokoaa yhteen paikallisia yhdistyksiä esittelemään toimintaansa.


Puupaatei Pakkahuoneel -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna jo seitsemännen kerran. Sen ideoijana ja järjestelyjen taustalla on ydinryhmänä Asmo Hällfors, Henrik, Kim ja Max Helpiö sekä Mikko Vikman.


Artikkelikuva: Vuoden kulttuuriteko -palkinnon sai tänä vuonna Puupaatei Pakkahuoneel -tapahtuman taustaryhmä.