UJK:n naiset aloittivat Suomi-sarjan voitolla

UJK:n naiskiekkoilijat aloittivat Suomi-sarjan pelit tänään kotikentällä. Avausvastustaja oli Loimaan Rockets, jonka UJK Mestiksen karsintasarjassa syksyllä voitti kaksi kertaa selvästi päästämättä maaliakaan. Tänään peli oli huomattavasti tasaisempi, mutta päättyi UJK:n voittoon.

Avauserän ainoan maalin suti sisään UJK:n Sanni Grönroos maalin edustalta, syöttäjiksi merkittiin Ronja Kaupinsalo ja Carolina Grönroos.

Peli aaltoili päästä päähän ja kumpikin sai kymmenkunta kutia vastustajan maalivahdille torjuttavaksi.

Toinen erä oli hyvin samanlainen, paitsi että kummallekin joukkueella vihellettiin kaksi kakkosta. Molempien ylivoimapeli oli kuitenkin tehotonta ja erän ainoan maalin teki vierasjoukkue erän alussa tasakentällisin.


Ottelu huipentui päätöserän viimeisten minuuttien aikana. UJK:n Kati Falck vei UJK:n johtoon, kun peliä oli jäljellä vajaa viisi minuuttia, mutta otti kakkosen puolitoista minuuttia ennen loppua.

Rockets otti aikalisän ja maalivahdin pois, mutta ei onnistunut tasoittamaan,

UJK:n maalissa Annika Rivasto teki 38 torjuntaa, vieraiden maalivahti 36, joten tasainen peli oli myös tilastojen mukaan.

Sarja jatkuu UJK:n osalta 6.1 vieraspelillä Salossa.


Artikkelikuva: Sanni Grönroos (25) teki UJK:n avausmaalin maalin edestä Ronja Kaupinsalon siniviivavedon jälkeen.