Merituulikoti tehtiin vuosisadan alussa vaivaistaloksi

Merituulikodissa vietettiin torstaina avointen ovien päivää. Rakennuksessa kiteytyy koko suomalaisen sosiaalivaltion kehitys, se tehtiin aikanaan vaivaistaloksi, nyt se on monipuolinen ja joustava vanhainkoti.

– Kunnan ja valtion kustantamat erilaiset hyvinvointipalvelut ovat loppujen lopuksi varsin uusia asia. Esimerkiksi Uudenkaupungin perustamisen aikoihin 1600-luvulla ei valtiolla tai kaupungilla ollut mitään velvollisuuksia huolehtia asukkaistaan, vaan se kuului perheille ja suvuille ja osin kirkolle, kertoi museojohtaja Mari Jalava Merituulikodissa.

1700-luvulla kirkon asema vähäosaisista huolehtimisessa kasvoi ja sen tuli huolehtia omalla alueellaan asuvien avuntarvitsijoiden hoidosta.

– Käytännössä kaupungeissa se tapahtui niin, että talot jaettiin ruotuihin ja joka ruotu oli vastuussa omien vaivaistensa hoidosta. Se tapahtui viemälle heille ruokatarpeita tai sitten vaivainen asui vuorollaan kussakin talossa ja hänestä huolehdittiin siellä.

 

Museojohtaja Mari Jalavan kertoi Merituulikodin avointen ovien päivänä rakennuksen historiasta.

Lääkäri Uuteenkaupunkiin saatiin 1800-luvun alussa. Terveydenhoitolautakunta perustettiin 1880-luvulla ja ensimmäinen sairaala, 10-paikkainen Maria Savonin sairastupa avattiin 1890-luvulla.

– 1800-luvun puolivälissä perheiden omat turvaverkot alkoivat löystyä ja yhteiskunnan oli pakko ryhtyä tekemään jotain asialla. 1852 säädettiin ensimmäinen laki vaivaisten hoidosta.

Asia hoidettiin esimerkiksi niin, että jos vaivainen kykeni jonkinlaiseen työntekoon, hänet myytiin täyshoitoon maaseudulle ja isäntätila sai pienen korvauksen hänestä. Apua tarvitsevat lapset annettiin täyshoitoon perheisiin, jotka saivat siitä myös pienen korvauksen.

– Täälläkin ruvettiin 1800-luvun loppupuolella puhumaan erillisen vaivaistalon tai köyhäintalon perustamisesta ja vuonna 1900 tehtiin aloite talon rakentamisesta.

Se, eli nykyisen Merituulikodin kiviosa, valmistui vuoden 1903 joulukuussa ja vielä ennen vuodenvaihdettu ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon.

 

Rakennus oli siihen maailman aikaan komea ja yksi kaupungin suurimpia. Kivisen päärakennuksen molemmilla sivuilla oli puinen siipi, toinen naisille ja toinen miehille, kummassakin 25 paikkaa.

– Työntekijöitä oli aluksi kaksi, johtajatar ja palvelijatar ja vasta 1920 palkattiin ensimmäinen sairaanhoitaja.

Vaivaistalolla on huono maine, eivätkä kaikki paikat heti täyttyneet. Kaupungin köyhäinhoidon piirissä oli tuolloin 210 henkeä, heistä 54 kutsuttiin asumaan taloon, 25 noudatti kutsua.

– Kuri oli kova. Asukkaiden velvollisuuksiin kuului osallistua talon töihin. Talo yritti olla mahdollisimman omavarainen ja sillä oli peltoa, lehmiä, sikoja ja kanoja.

Fyysinen hyvinvointi ei ollut talossa ensisijainen tavoite, vaan paljon enemmän painotettiin siveyttä ja kristillisiä arvoja.

 

Vaivaistalona eli fattiggårdina rakennus tunnettiin aina 1910-luvun alkupuolelle, sitten siitä tuli köyhäintalo vuoteen 1936 asti, sitten 1950-luvulle asti puhuttiin kunnalliskodista, sen jälkeen vanhainkodista ja vuonna 1992 se nimettiin Merituulikodiksi.

Tällä hetkellä osastoja on kolme ja paikkoja yhteensä 40. Osastoista kaksi on pitkäaikaisosastoa ja yksi lyhytaikaiseen tarpeeseen.