Hallitus nosti luottamuspalkkioita maltillisesti

Kaupungin uudesta johtosäännöstä erikseen irrotettu luottamuspalkkioiden tarkistus eteni maanantaina kokoontuneessa kaupunginhallituksessa.

Ehdotuksen mukaan palkkioihin olisi tehty tasokorotus, koska niitä ei ole aikoihin korotettu ja ne ovat selkeästi muiden vastaavien kuntien palkkioiden alapuolella.

Kaupunginhallitus ehdottaa kuitenkin yksimielisesti ensi maanantaina kokoontuvalla valtuustolle, että palkkioihin tehdään kautta linjan 10 prosentin korotus. Esimerkiksi nykyinen valtuuston, hallituksen tai tarkastuslautakunnan 72 euron kokouspalkkio nousee 79 euroon.

Hallitus liitti korotusesitykseen ehdotuksen, että jatkossa palkkioista päätetään valtuustokausittain.