Kuorovierailu Ranskasta

Ranskalainen Les Mareyants kuoro vierailee Uudessakaupungissa syyskuun ensimmäisessä viikonvaihteessa. Tämä sekakuoro tulee Marennes-Oleronin alueelta, minne Uudestakaupungista on ollut monenlaista yhteydenpitoa viime vuosina.

Uudellakaupungilla ja tällä alueella on traagista yhteistä historiaa yli yhdeksänkymmenen vuoden takaa, kun uusikaupunkilainen teräsparkki Port Caledonia haaksirikkoutui Oleronin saaren edustalla.

 

Les Mareyants kuoron konsertti on perjantaina 1.9. klo 19.00 seurakuntakeskuksessa. Ohjelmistossa on meriaiheisia lauluja Ranskasta ja muualta maailmasta. Konsertissa kuullaan Port Caledonian haaksirikosta kertova laulu Antioche. Ohjelmistossa on myös muita Oleronin alueen lauluja. Kuoroa voi kuulla jo torstai-iltana Vanhassa kirkossa iltamessun aikana.

Lauantaina 2.9. kuoro esiintyy lähetystorilla klo 11.00. Laulu-Veikot esiintyy samassa yhteydessä klo 12.00. Lauantai-iltana kokoonnutaan Työväentalolle, missä on tanssit. Sielläkin on mahdollista nauttia kuorolaulusta ja tanssiesityksistä. Tanssimaan pääsee toki jokainen. Tanssimusiikista vastaa Laulu-Veikkojen orkesteri mahdollisesti ranskalaisilla muusikoilla vahvistettuna.

 

Laulamisen lisäksi kuoron vierailuohjelmaan kuuluu tutustumista suomalaiseen koulujärjestelmään Uudenkaupungin lukiossa. Vieraat käyvät tutustumassa myös Vakkaopiston toimintaan. Ryhmässä on mukana aktiivisia meripelastustoimijoita ja Uudenkaupungin Merihistoriallinen yhdistys järjestää heille mahdollisuuden tutustua Uudenkaupungin meripelastustoimintaan. Opastettu kaupunkikierros, museokäynti ja saaristoristeily ovat myös ohjelmassa.

Chateun kaupungissa Oleronilla oli viime syksynä valokuvanäyttely, jossa oli esillä kuvia Suomesta ja Uudestakaupungista. Kuvaajina ja näyttelyn kokoajina olivat Karoliina Närvänen ja uusikaupunkilainen Peppi Hellen. Samat tekijät ovat koonneet näyttelyn Marennes-Oleron alueelta ja näitä kuvia on esillä osoitteessa Alinenkatu 24.

 

Kuorolaiset majoittuvat perhemajoituksissa keskustan alueella, joten osallistuminen Vanhat Talot tapahtumaan käy kätevästi. Kuorovierailun järjestäjänä on Uudenkaupungin Laulu-Veikot. Yhteistyökumppaneina Uudenkaupungin kaupunki ja seurakunta, Merihistoriallinen yhdistys, Vakkaopisto sekä Leader Ravakka. Suuret kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille ja majoittajille.

Tervetuloa kuulemaan Les Mareyants kuoroa. Lippuja ennakkoon Laulu-Veikoilta, Alinasta, Passarista ja FotoMikasta/Kuvamestarit.