Iltakoulussa asiat nytkähtivät eteenpäin

Kaupunginvaltuusto teki keväällä päätöksen uusista rakennuksista eli uimahallia ei korjata vaan tehdään uusi ja Viikaisten koulu pistetään maan tasalle ja tehdään uusi koulurakennus.

Sen päätöksen jälkeen asiat eivät ole juuri edenneet. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Wala kutsuikin kaupunginhallituksen ja eräät virkamiehet maanantaina iltakouluun keskustelemaan missä mennään.

– Iltakouluhan ei ole päätösvaltainen, mutta ainakin minulle jäi sellainen käsitys, että asioista oltiin yhtä mieltä ja hankkeet nytkähtivät eteenpäin. Kaupunginhallitus odottaa seuraavaksi virkamiehiltä esitystä, mitä uusiin tiloihin rakennetaan ja sen jälkeen tehdään päätös toteutustavasta ja muusta asiaan liittyvästä, Heikki Wala sanoo.

Toki valmistelua on keväänkin jälkeen jatkettu, mm. tällä viikolla kaupungin edustajat ovat käymässä alan seminaarissa Oulussa ja tutustuvat samalla Kokkolassa uuteen koulurakennukseen.

 

Periaatteessa asiasta on ollut yksimielisyys, mutta konkreettinen etenemismalli jäi keväällä hieman epäselväksi. Toisaalta luottamusmiehet ovat vaihtuneet ja kesälomat sekoittaneet etenemistä, mutta nyt päästiin eteenpäin.

– Odotan ja uskon, että syksyn aikana hallitus pääsee tekemään konkreettisia päätöksiä.

Kaupungin talouspäällikkö Anne Takala muistaa varoitella tuhlaavasta rahankäytöstä.

– Investointien tulee olla kaupungin kokoisia, ei liian suuria. Investointimenoista ja käyttökustannuksista tulee huolehtia tulevina vuosina tilanteessa kun tilanteessa.

Rahan saanti investointeihin ei tällä hetkellä ole ongelma, sitä suorastaan tyrkytetään ja korko on vielä matala, mutta ongelmia saattaakin tulla siinä vaiheessa kun rahaa pitää maksaa takaisin, ainakin jos tehdään turhan suurta ja premeaa.

 

Iltakoulussa puhuttiin myös rakennusjärjestyksestä. Valtuusto tulee seuraavassa kokouksessaan mitätöimään vanhan valtuuston ennen kesää tekemän päätöksen ja rakennusjärjestyksen valmistelu palautuu ympäristö- ja lupalautakunnalle.

– Valitusten perusteet käydään läpi. Tavoitteena on edelleen tehdä ”rakentamisen mahdollistava rakennusjärjestys” eli nykyistä vapaampi, mutta lain kirjaimet tulee tietenkin huomioida. Vaikeita ja tulkinnanvaraisia asioita ja asiantuntijatkin ovat monesta asiasta eri mieltä, Wala sanoo.

Joka tapauksessa kaupunginhallitus uskoo, että uusi rakennusjärjestys saadaan uudella valmistelulla nopeammin kuin oikeuden kautta.

Kaupunginhallituksen ”korjaama” lautakunnan hyväksymä rakennusjärjestyshän hyväksyttiin yksimielisesti sekä hallituksessa että valtuustossa, joten siinä mielessä on toiveita, että asia etenee nyt nopeammin kuin ensimmäisessä valmistelussa.

 

Artikkelikuvassa keväällä esitetty hahmotelma mahdollisesta uudesta koulusta.