Paljon ohjelmaa Lähetystorilla

Lähetystori tulevana lauantaina on kesän viimeinen Tul toril -teematori. Sitä vietetään reformaation 500v-, Uudenkaupungin 400v- ja Suomen 100v -juhlavuosien merkeissä. Torilla on ohjelmaa kello 9:00-13:00.
Martti Luther julkaisi 500 vuotta sitten 95 teesiä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan. Tämä käynnisti ilmiön, jota kutsutaan reformaatioksi. Luther korosti ihmisen pelastumista yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.
Luther pyrki torjumaan kaikki sellaiset ajatukset, joiden mukaan pelastuminen olisi jollain tavalla riippuvainen ihmisen teoista tai ominaisuuksista. Lähetystorin teesipajassa yleisö pääsee kertomaan ja keskustelemaan, miten kirkon pitäisi muuttua tässä ajassa. Tule kirjoittamaan ja naulaamaan oma teesisi!
Lähetystorilla ovat tavattavissa pappi, Luther ja kuningas Kustaa II Aadolf, Uudenkaupungin kaupungin perustaja.

Aamuhartaudessa klo 9 puhuu Pyhämaan kappalainen Juhani Kapiainen. Lähetystorin juontajana on Laitilan seurakunnan lähetyssihteeri Tiina Saari.
Klo 11 torilla esiintyy Les Mareyants -kuoro Oléronin saarelta Ranskasta. Heidän ohjelmistonsa koostuu merihenkisistä lauluista. Uudenkaupungin Laulu-Veikot esittää Suomen 100v -juhlavuoden kunniaksi suomalaista kuoromusiikkia klo 12.

Suomen Lähetysseuran työstä Taiwanissa kertoo pastori Juha Ijäs, joka on palannut Taiwanista oltuaan siellä lähetystyössä perheensä kanssa vuodesta 1988 alkaen. Hänen työnkuvaansa kuului mm. seurakunta- ja perhetyötä sekä Taiwanissa että Manner-Kiinassa. Taiwanin terveiset kuullaan klo 10 ja 11.30.
Torilla on mukana Suurella sydämellä -vapaaehtoistyön toimijoita, jotka esittäytyvät lavalla klo 10.45. Uudenkaupungin seurakunnan infopisteessä esitellään kansainvälistä Hanna-työtä ja otetaan vastaan vanhoja rahoja, postimerkkejä ja -kortteja Suomen Lähetysseuran keräykseen.

Lapsille on puuhateltta, keppihevosrata, ilmapalloja ym.
Lähetystorilla myydään syksyn satoa, kotiruokaa, leivonnaisia, kalaa, käsitöitä, kahvia ja pullaa, lettuja, vohveleita sekä grillimakkaraa.

Lähetystorin järjestävät Uudenkaupungin, Kalannin, Pyhämaan ja Lokalahden kappeliseurakunnat sekä Laitilan, Pyhärannan, Taivassalon, Vehmaan ja Kustavin seurakunnat. Suomen 100v- ja Uudenkaupungin 400v -juhlavuosien ”Yhdessä” -teeman innoittamana tänä vuonna ovat mukana myös Uudenkaupungin helluntaiseurakunta ja Lähde/Uudenkaupungin vapaaseurakunta.

Torin tuotto menee lähetystyön hyväksi kunkin seurakunnan nimikkokohteisiin ja pika-arvonnan tuotto Suomen Lähetysseuran Tasaus-keräykseen.
Lähetystorille voi lahjoittaa myytävää, esim. syksyn satoa, käsitöitä ja leivonnaisia, joihin tulee merkitä tiedot sisällöstä, päiväys milloin leivottu sekä onko hyla, laktoositon tai gluteeniton. Lahjoituksia otetaan vastaan seurakunnissa ennen lähetystoria ja myytävät tuotteet voi toimittaa myös suoraan torille lauantaiaamuna.

Artikkelikuva on viime vuoden Lähetystorilta.