Olemme positiivisesti yllättyneitä

Uusikaupunkilainen taloyhtiö Santtion Portti on selvinnyt Kotitalo-lehden Suomen parasta taloyhtiötä etsivän kilpailun finaaliin. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Esa Nieminen sanoo, että yhtiön piirissä ollaan saavutuksesta positiivisesti yllättyneitä.
– Isännöitsijäyritys ilmoitti meidät ”salaa” kisaa ja kertoi hallitukselle vasta, kun finaalipaikka oli selvä. Tuskin olisimme itse tulleet ajatelleeksikaan mukaan lähtöä, mutta nyt olemme viiden parhaan joukossa, Nieminen sanoo.
Santtion Portti koostuu viidestä asuinkerrostalosta. Asuntoja on 119 kappaletta ja asukkaita n. 200. Finaaliin yhtiö rynnisti suunnitelmallisuudella ja energiatehokkuudella.

Santtion Portti siirtyi maalämpöön vuonna 2014.

Taloyhtiö siirtyi muutama vuosi sitten käyttämään kaukolämmön sijasta maalämpöä. Projekti oli varsin iso, mutta sujui hyvin. Nieminen on ollut hallituksen puheenjohtaja pari vuotta, mutta maalämpöhankkeen aloituksen aikaan asui jo Santtionportissa.
– Olemme myös käyneet vanhoja pattereita läpi ja nyt uskon, että lämpöä tulee tasaisesti joka asuntoon.
Niemisen aikana taloyhtiö on laatinut pitkän tähtäimen strategian, jota varten mm. haastateltiin asukkaita. Strategiaa ei ole jätetty pölyttymään, vaan sitä käydään säännöllisesti mm. yhtiökokouksissa läpi ja katsotaan, miten se on toteutunut.
Nieminen kiittelee myös taloyhtiön isännöitsijänä toimivaa Uudenkaupungin Isännöitsijäkeskusta ja sen Esa Lehtosta hyvästä yhteistyötä ja arvokkaista neuvoista.

– Asukkaat ovat myös halunneet enemmän yhteisöllisyyttä ja sitä edistääksemme järjestämme mm. vajaan parin viikon päästä taloyhtiön yhteiset talkoot. Toivottavasti siellä tutustutaan naapureihin ja myös toisten talojen asukkaisiin.
Finaalipaikasta taloyhtiökilpailusta ei ole vielä ehditty kertoa kaikille asukkaille, mutta talkoissa viimeistään siitä informoidaan.
– Viisi finalistia on esitelty Kotitalo-lehdessä ja lopullinen paremmuus ratkeaa äänestyksen perusteella. Tulokset julkistetaan Kiinteistömessuilla Messukeskuksessa 26-27.9. Päivät on jo merkitty kalenteriin.

Isännöitsijä Esa Lehtonen toteaa, että finaalipaikka on hieno kunnianosoitus yhtiölle.
– Yhtiön hallitus on aktiivinen ja haluaa aktiivisesti kehittää taloyhtiötä asukkaita kuunnellen. Esimerkiksi hallituksen hyvänä käytäntönä on epävirallinen hallituksen iltakoulu, jossa aiheina on yleensä muilta asukkailta tulleita asioita. Näin asukkaiden murheet, ideat ym. saadaan nopeasti etenemään.

 

Artikkelikuva:Santtion Portin muodostavat etualalla olevat viisi Ankkakujan varrella Hiuntien itäpuolella olevaa asuinkerrostaloa.