Kun arkusta tulee kehto

Jos joku on tullut tänne viihtymään, niin olette väärässä paikassa, on tietenkin vihonviimeinen tapa aloittaa esitys, mutta kun kyseessä on Mielensäpahoittaja, niin repliikki saa aikaan mojovan naurunremakan.
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajasta on jo ehtinyt tulla koko kansan omaisuutta. Puoliksi vahingossa luodun hahmon seikkailut ovat tulleet tutuksi niin radiosta, kirjoista, elokuvasta kuin myös näytelmistä.
Uudenkaupungin teatterin toteuttama versio Kyrön Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja -näytelmästä on kokonaisuutena erittäin onnistunut. Se perustuu Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyahon dramatisointiin, jonka Uudessakaupungissa on ohjannut Jari Luolamaa.
Esitys etenee hyvin pelkistetysti, yksinkertaisissa lavasteissa ja ”hitain liikkein” antaen tilaa Kyrön tekstille.

Oleellinen tekijä onnistumisen kannalta on tietenkin päähenkilö, jota näyttelee Raimo Nummela. Hän on lavalla esityksen alusta loppuun ja mukana käytännössä kaikissa tapahtumissa.
Nummela sanoi esityksen ennakkoinfossa, että harvoin jos koskaan saa esitettäväkseen näin sopivan roolin. Nummelan rauhallinen olemus tuntuikin jo etukäteen sopivalta rooliin ja esityksen aikana tunne vahvistui.
Nummela ei ole parhaimmillaan vauhdikkaissa esityksissä tai kun tarvitaan suuria tunteita suuresti, mutta Mielensäpahoittajan tapaisissa verkkaisissa mietiskelyissä ja rauhallisessa menossa kaikki natsaa.
Muut näyttelijät jäävät väkisin päähenkilön varjoon, mutta selviävät osistaan moitteetta. Mirja Sinisalo kipakkana miniänä on hyvä ja Jani Laine poikana paikoin vähän liian ”nössö” mutta sopii kokonaisuutena kuvaan.
Muiden eli Päivi Heikkilän ja Sinna Suvitien osuudet ovat pieniä, mutta tärkeitä.

Näytelmän alussa häiritsi hieman toteutuksen turhan dramaattiset väliosat, jotka rikkovat leppoisan tunnelman, mutta loppua kohden nekin loiventuvat sopivasti.
Kirjan lukeneelle näytelmässä ei mitään sinänsä uutta ole, mutta kun teksti on toimivaa ja toteutus hyvä, niin kokemus on kaikin puolin positiivinen.
Ne, jotka eivät tiedä mitä on tulossa, tuskin välttyvät useammaltakin kunnon naurulta, ainakaan jos aivokäyrässä on edes jonkinlaista värinää.
Toisaalta näytelmä on surullinen. Siinä puhutaan elämän suurista asioista kaiken kokeneen ja nähneen miehen näkökulmasta. Kaiken hauskuuden keskelläkin kannattaa ottaa haltuun myös se puoli.
Iloisia aikoja konkretisoituu lopussa, kun päähenkilö purkaa itselleen tekemänsä arkun ja nikkaroi siitä lapsenlapselle kehdon.

Seuraava esitys 23.9 on loppuunmyyty, mutta johonkin syksyn muuhun esitykseen kannattaa itsensä raahat.

 

Artikkelikuvassa Mielensäpahoittaja Raimo Nummela (oik.) ja poika Jani Laine.