Maalin tappio myös UJK:n miehille

UJK:n miesten sarjakausi kolmosdivarissa alkoi lauantaina niukalla kotitappiolla. Vierasjoukkue Panelian Raikas oli maalin edessä sen verran terävämpi, että kuittasi itselleen sarjapisteet lukemin 5-4, erät 2-1, 2-2, 1-1.
Ottelu oli kaikilla mittareilla mitaten tasainen. Maalit siis vieraille yhden erolla, maalivahtien torjuntoja vierailla oli myös yksi enemmän ja jäähyminuutteja kaksi enemmän.
Ottelun alku oli hieman varovaista, kuten kauden ensimmäisessä sarjapelissä voi olettaakin. UJK sai ensimmäisen erän alkupuolella yrittää kaksi minuuttia ylivoimalla ja saikin muutaman hyvän vedon, mutta PaRan maalivahti ehti eteen.
Erän lopulla vieraat iskivät nopeassa tahdissa kaksi kertaa, mutta minuutti ennen erätaukoa tuli UJK:n tasoitus. Hyökkäyspäässä raivokkaasti taistellut Teemu Ylander sai palkintonsa ja pääsi maalin edestä vapaasti iskemään kiekon verkkoon, syöttäjinä Jere Varonen ja Jani Piirainen.

Toisen erän alussa PaRa karkasi uudelleen kahden maalin johtoon, mutta UJK tuli ottelun puoliväliin mennessä tasoihin.
UJK:n toisen teki myös Teemu Ylander. Teemun ketju painoi pelin vieraiden maalille ja pyöritti hyvin. Hyvä liike sai puolustajat unohtamaan Teemun yksin maalin takanurkalle, josta Ville Laurell hänen poikittaissyötöllä löysi. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin taas Jani Piirainen.
Tasoituksen teki Mika Ketoniemi. Hän pääsi Johannes Rannan kanssa maalin eteen, Johanneksen vedon maalivahti torjui ja puolustaja oli korjaamassa kiekko väljemmille vesille, kun Mika kurotti kiekkoon ja ohjasi sen maaliin.
UJK pelasi erässä neljä minuuttia alivoimalla, mutta kesti ne helposti. Sen sijaan erän lopulla vieraat siirtyivät jälleen johtoon maalin edestä sohaistulla vedolla.

Kolmannen erän alussa PaRa karkasi taas kahden maalin johtoon. UJK sai erässä yrittää kolmekin kertaa ylivoimalla, mutta kuviot eivät olleet kunnossa.
Aivan lopussa UJK otti maalivahdin pois ja onnistuikin kavennusmaalin teossa, mutta aikaa ei enää tasoitukseen ollut.
UJK:n kokoonpanosta puuttui useampikin harjoituspeleissä edukseen esiintynyt pelaaja. Junioreja oli kokoonpanossa sen verran, että kolme täyttä kenttää saatiin kokoon.
Nuoriso-osasto on nopeaa ja taitavaa, mutta maalin edessä vailla mahdollisuuksia, kun vastaan tulee monta kymmentä kiloa painavampi äijä.
UJK:n sarja jatkuu tulevana lauantaina vierasottelulla Porissa, seuraava kotipeli on Tarvasjokea vastaan lauantaina 7.10 kello 15:30.