Koististen kolmas kauppa avautui

Hiuntien varressa Santtiossa avautui torstaina uusi lähikauppa K-market Kaunisranta. Kauppiaspariskunta Päivi ja Marko Koistinen ovat luottavaisia uuden kaupan menestyksen suhteen.

– Pitihän sitä vähän aikaan miettiä, kun kauppaa meille tarjottiin, mutta ei kauaa. Kun on tälle alalle lähtenyt, niin haasteita ei saa pelätä. Lähdettiin tekemään tätä 110 lasissa ja vielä ainakin tuntuu hyvältä, totesi Päivi avauspäivän ruuhkan keskellä.

Pariskunta tuli aluksi kauppiaiksi Kalannin K-marketiin ja vähän myöhemmin he saivat vastuulleen myös Lokalahden K-marketin. Molemmat olivat entisiä Siwoja, jotka muuttuivat K-marketeiksi Keskon ostettua Suomen Lähikaupan.

– Kyllä niissäkin sisustus uusittiin täysin, mutta kiinteistöt olivat vanhoja, tässä on nyt kaikki uutta. Ja uusi on aina uusi eli komiaa.

 

Uusi haaste uskallettiin ottaa, koska Kalannissa ja Lokalahdella on tosi hyvä henkilökunta, joka saa hommat sujumaan vaikka kauppiaat olisivat välillä muualla. Viime aikoina ja tulevinakin viikkoina he ovat Kaunisrannassa aika tiiviisti, jotta uudessa paikassa saadaan kaikki pyörimään sujuvasti.

– Viime päivät on töitä tehty kellon ympäri. Kaikenlaista odottamatonta aina sattuu, esimerkiksi osa kylmälaitteista oli tilattua kapeampia ja uusia saimme odotella. Viimeiset kalusteet saatiin sisälle viittä vaille kymmenen. Kymmeneltähän me avattiin eli hyvin ehdittiin.

Tavarahyllyjä tarvitaan pienessäkin kaupassa paljon ja ne taas sisältävät lukemattoman määrin erilaisia osia ja nippeleitä.

– Ja myös tavaraa on tuhottoman paljon, sen huomaa ainakin siinä vaiheessa, kun jokaisen asettelee yksi kerrallaan paikalleen.

 

Uusikaupunki on kesäpaikkakunta. Kesämökkejä on paljon ja niiden myötä asiakkaita liikkuu kesäaikaan enemmän ja he ostavat vähän erilaisia asioita kuin vakioasukkaat. Erityisesti kesäasukkaiden vaikutus näkyy Lokalahdella.

– Kalanti ja tämä uusi ovat, ainakin etukäteen ajatellen, enemmänkin samanlaisia paikkoja.

Myymälän tavaravalikoimaa suunnataan asiakkaiden toiveiden mukaan ja jo torstaina Päivillä oli pitkä lista esiin tulleita toiveita.

– Tämä on haastava aika avata kauppa, kun edessä on vuoden kiireisin sesonki eli joulu ja sen jälkeen vuoden hiljaisin aika tammikuu. Niistä ei ihan täyttä kuvaa saa normaalikysynnästä, mutta en usko, että se paljonkaan eroaa esimerkiksi Kalannin kysynnästä.

Avauspäivänä monet asiakkaat totesivat, että vihdoinkin sillä kauppaa on alueella odotettu jo pitkään.

Samassa pihapiirissä toimii jo päiväkoti ja jonkin ajan kuluttua avautuu hoitokoti. Varsinkin päiväkoti tuo todennäköisesti uusia asiakkaita kauppaankin. Kun vanhemmat pysähtyvät hakemaan lapsia, he samalla pysähdyksellä pystyvät näppärästi hoitamaan kauppa-asiat.

 

K-market Kaunisranta on avoinna maanantaista perjantaihin kello 7-21, lauantaisin 9-21 ja sunnuntaisin 11-19.

 

Artikkelikuvassa kauppiaspariskunta Päivi ja Marko Koistinen.