KarhuHait koki selvän tappion

Korihaiden ja Kauhajoen Karhun yhteinen B-poikien valtakunnallisessa ykkösdivarissa pelaava joukkue kohtasi tänään Pohitullissa Leppävaaran Pyrinnön. Karhuhait hallitsi alkua, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä selvemmin vieraat ottivat pelin haltuunsat ja voittivat lopulta numeroin 65-38, jaksot 17-13, 6-6, 13-9 ja 29-10.

Karhuhait aloitti pelin hyvin. Akseli Ylipeltola onnistui alussa sataprosenttisesti ja kirjautti kolmosen, kolme kakkosta ja vielä yhden vaparin neljässä minuutissa ja Karhuhait johti 10-4.

LePy sai puolustuksensa kuntoon ja Ylipeltolan pistetehtailu tyssäsi. LePy otti eron kiinni ja meni ensimmäisellä neljänneksellä johtoon.

Toinen neljännes oli hyökkäysmokien ja puolustuspelin juhlaa. Kumpikin sai kymmenessä minuutissa aikaan kuusi pistettä ja jakson keskellä pelattiin kuusi minuuttia ilman pistettäkään.

 

Toinen puolikas alkoi Karhuhailta hyvin ja se puristi vieraiden johdon parhaimmillaan kahteen pisteeseen. Jakson loppua kohden LePy tiukka puolustus alkoi tehdä eroa ja se pääsi ennen viimeistä kymppiä kahdeksan pisteen johtoon.

Päätösjakso oli sitten vieraiden juhlaa. Se sai puolustuksessa pidetty hyvän intensiteetin, jonka läpäisemiseen Karhuhailta ei löytynyt keinoja.

LePy oli myös pidempi ja varsinkin päätösjaksossa se voitti suurimman osan levypalloista ja pääsi yrittämään hyökkäyspäässä koria kaksi tai kolmekin kertaa.

 

Karhuhain Akseli Ylipeltola teki pelissä 17 pistettä, mutta jäi liian yksin LePyn puolustuksen keskellä. Kun Karhuhaiden kolmoset eivät uponneet, niin yhden miehen uhka oli korin alla helppo torjua. Ylipeltola otti myös kahdeksan levypalloa, toiseksi tehokkain oli Eemil Wahlbäck, joka teki kuusi pistettä ja otti seitsemän levypalloa.

LePy oli paljon tasaisempi joukkue, joka erityisesti puolusti tiukasti. Korihaille kirjattiinkin kaikkiaan 33 menetystä. Tosin LePyllekin niitä tuli liikaa eli 19, mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin Karhuhaille.

Kahdeksasta pelistä Karhuhait on voittanut kolme ja hävinnyt viisi, sijoitus 10 joukkueen sarjassa on seitsemäs.

Joukkueen pelit jatkuvat joulutauon jälkeen 21.1 Pohitullissa, jonne vieraaksi saapuu Kataja Basket. Joukkue pelaa Pohitullissa myös 17.3 BC Sisua vastaan, loput pelit ovat vierasotteluita tai pelataan toisella kotikentällä Kauhajoella.