Peliuran päätös ei ole tuonut Mikolle ongelmia

Iltapäivälehdissä törmää silloin tällöin juttuihin entisistä huippu-urheilijoista, joille on urheilu-uran päättymisen jälkeen tullut elämässä monenlaisia vaikeuksia. Keväällä koripallouransa huipputasolla lopettanut Mikko Jalonen ei tähän porukkaan tule kuulumaan, vaan asiat ovat mallillaan, vaikka säännölliset treenivuorot ja pelimatkat eivät enää täytä kalenteria.

– Ensimmäiset pelit liigatasolla pelasin FoKoPossa kaudella 2001-2002. Jo pari vuotta ennen, siinä 16 tai 17-vuotiaana olin päässyt edustuksen treeniryhmään ja sitä ennen pelannut nuoremmissa junioreissa ihan pikkupojasta lähtien eli sellainen reilu 25 vuotta tuli elettyä koripallotreenien ja pelien aikataulujen mukaan.

Koripallo pysyi Mikolla koko uran puoliammattimaisena vaikka edellytyksiä olisi ollut enempäänkin. Hän sanoo olevansa kuitenkin sen verran varovainen luonne, että ei heittäytynyt koskaan urheilun varaan vaan opiskeli ja kävi töissä vaikka se ajoittain olikin rankkaa.

– Eikä 15 vuotta sitten mitään koripallon ammattilaishaaveita oikeastaan kukaan realistisesti ajatellut sillä tavalla kuin nykyään. Tuli sitäkin joskus mietittyä, ei kuitenkaan enää pitkään aikaan, kun on ollut virka kaupungilla.

 

FoKoPosta Mikko tuli ensimmäisen kerran Uuteenkaupunkiin ja Korihaihin kausiksi 2003-2004 ja 2004-2005. Hän kävi pelaamisen ohessa töissä.

– Jälkimmäinen vuosi otti vähän koville ja tuli kauden aikana ehkä yliannostus koripalloa. Lähdin syksyllä 2005 mielelläni Turkuun opiskelemaan ja samalla hakemaan uutta kipinää ja kadonnutta motivaatiota ykkösdivarista.

Ykkösdivarikaudet palauttivat innon. Pelejä oli kerran viikossa ja kausi lyhyempi, joten opiskelut sujuivat normitahdissa ja joukkuetreenien lisäksi Mikko kävi harjoittelemassa useamman kerran viikossa urheilulukiossa Kimmo Vyyryläisen johdolla.

Kori näkyvissä.

Kolme Turku-vuoden jälkeen Mikko palasi vuodeksi Forssaan ja vuoden 2009 syksystä alkoi toinen rupeama Korihaissa.

– Ensimmäisen Korihait-vuoden olin ainoan kerran urallani pelkkä koripalloilija. Treenasin kaksi kertaa päivässä ja menihän se siinä. Seuraavasta kaudesta lähtien olen sitten ollut normaaleissa päivätöissä.

 

Mikko perusti myös perheen ja ensimmäinen poika syntyi vuonna 2009 ja kaksi muuta vuosina 2012 ja 2013.

– Treenit olivat sopivasti töiden jälkeen ja kun työ ei ollut fyysisesti rasittavaa, niin pystyin harjoittelemaan hyvin ja pääsin illaksi kotiin perheen pariin suhteellisen hyvissä ajoin.

Raskaaksi liigapelaajan talvet teki pelimatkat. Monen tunnin istumiset bussissa ja aamuöisin tapahtuvat paluumatkat olivat rankkoja.

– Lopettaminen kävi keväisin mielessä aiemminkin, varsinkin kevät 2014 kun pudottiin ykkösdivariin oli raskas. Mutta sitten ajattelin, että ei putoamiseen voi lopettaa. Divarissa pääsi vähän vähemmällä ja kun parin vuoden jälkeen noustiin takaisin liigaan, niin ajattelin, että vielä pitää näyttää, että pärjää liigassa.

Viime keväänä lopettaminen sitten toteutui. Siihen ei lopulta liittynyt suurta dramatiikkaa, se oli kaikkien tiedossa hyvissä ajoin eikä Mikko itsekään viimeisen pelin jälkeen kokenut sen suurempia mielenliikkeitä.

– Lapset ovat jo siinä iässä, että heidän harrastuksensa vievät yhä enemmän aikaa ja siinä haluaa kuitenkin olla mukana. Uskon, että lopetin ihan sopivaan aikaan.

 

Urheilu ja liikunta eivät toki päättyneet. Pitkästä urasta ja isoista peliminuuteista huolimatta Mikon kroppa on hyvässä kunnossa ja liikunta on ihan perusluonteessa.

– Kai se suojellut loukkaantumisilta, kun ei ole mikään räjähtävä tyyppi, ei putoa korkealta ja eikä pääse lujaa. Mutta varmaan monipuolinen liikuntatausta auttoi ja tietenkin myös tuuria on ollut.

Mikon molemmat nilkat on leikattu, mutta ne olivat pieniä operaatioita ja parantuneet täysin. Vasemmassa jalassa oli viime kausina patellajänteen kanssa pieniä ongelmia ja siksi Mikko jätti kesäharrastuksensa jalkapallon, mutta nyt rasituksen vähennyttyä vaiva on parantunut.

Mikko käy kerran tai kaksi viikossa Korihaiden kakkosjoukkueen kanssa pelailemassa ja on mukana myös sarjapeleissä ja sen lisäksi käy säännöllisesti punttisalilla ja kesäisin hölkkäilemässä.

– Viikossa tulee nykyäänkin varmaan 4-6 treeniä, mutta se ei ole enää niin tavoitteellista kuin aiemmin. Myös aikataulut voi omien treenien kanssa sovittaa muun tekemisen lomaan, joskus teen treenin illalla kun lapset ovat nukkumassa, joskus heti töiden jälkeen.

Edustuksen pelejä Mikko käy seuraamassa, mutta minkäänlaista kaipuuta mukaan ei ole ilmennyt.

 

Koripallosaleissa Mikon aika kuluu kuitenkin tänäkin talvena melkein yhtä paljon kuin ennen. Hän valmentaa Korihaiden mikropoikia ja vetää yhtä koripallokerhoa. Mikropojissa on talven aikana kolme harjoitusta viikossa ja yhdeksän turnausta.

– Omat pojat ovat liikunnan suhteen kaikkiruokaisia ja lisäksi harrastavat partiota ja vpk:ta ja muutakin ja saavat itse päättää, mitä aikovat vanhempana tehdä. Vanhin alkaa ehkä pistää koripallon ykköseksi, ainakin jos on samanaikaisia menoja, niin korisharkat vievät tällä hetkellä voiton.

Siirtyminen huippu-urheilusta normaaliin arkeen on Mikon kohdalla sujunut siis hyvin. Tekemistä ja harrastuksia riittää ja liikunta pitää kropan kunnossa eikä ylimääräisiä kiloja ole alkanut kertyä.

– Olen kuitenkin käytännässä koko koripallouran ajan ollut ollut mukana elämässä muutenkin, on ollut opiskeluja ja työpaikka, perhe ja muitakin harrastuksia. Tyhjää aikaa ei uran jälkeen ole jäänyt vaan elämä jatkuu tasapainossa vähän eri painotuksella kuin aikaisemmin.

Kauden 2015-2016 päätteeksi Mikko sai Korihaiden kapteenina leikata korisukan liiganousun kunniaksi.