TPC-Helppi auttaa tietokoneasioissa

Juha Telinin TPC-Helppi on auttanut uusikaupunkilaisia ja myös lähikuntien ihmisiä tietokoneongelmissa pian jo 16 vuotta. Laitteiden korjausten ja päivitysten lisäksi hän myös myy koneita, oheislaitteita ja komponentteja.

– Olin aikanaan sähkö- ja automatiikka-alan asennustöissä ja paljon matkahommissa ja se alkoi jossain vaiheessa kyllästyttää. Innostuin sitten tietokoneista ja siitä se sitten lähti. Jätin muut hommat melko nopeasti ja pistin firman pystyyn.

Liike toimi aina viime syksyyn asti Sorvakon sillan pielessä mutta kun rakennuksen edestä autopaikat joutuivat väistymään, niin Juhan piti etsiä uudet tilat. Ne löytyivät Liljalaaksonkatu 5:stä.

 

Alusta asti tietokoneiden huolto ja korjaus oli ydintoimintaa ja sitä se on vielä tänäkin päivänä. Juha teki aikanaan myös mm. kameravalvontajärjestelmien asennuksia, mutta nykyään harvoin.

– Se on ihan mukavaa vaihtelua, mutta kun on liike ja sillä aukioloajat, niin paikalla pitäisi olla. Puhelimella saa kyllä kiinni, mutta jos on jostain kaukaa tullut kone kainalossa, niin ei sitä voi oikein kadullekaan jättää.

Juha ei ole myöskään yritysten kanssa tehnyt mitään huolto- tai muita sopimuksia, koska ne sitoisivat yksin toimijaa liikaa. Yrityksen asiakaskunta koostuukin pääosin yksityisistä tietokoneen käyttäjistä.

Hän on tehnyt myös mm. videoiden formaattimuuntoa vanhoista kaitafilmeistä tai VHS-muodosta digitaaliseksi mutta se on viime vuosina selvästi vähentynyt.

 

Tietokoneiden ja oheislaitteiden myynti on jonkin verran muuttanut muotoaan vuosien myötä. Jossain vaiheessa koneiden kokoaminen oli kannattavaa, mutta nykyään peruskoneet tulevat valmiina suoraan tukkukauppiaalta.

– Merkkejä ja malleja on niin paljon ja kun toisaalta koneet edelleen kehittyvät kovaa vauhtia, niin varastoon ei yksinkertaisesti kannata hankkia mitään isompaa. Kaiken lisäksi saan tavaraa todella nopeasti, ennen kello 15:ttä tilattu kone saapuu seuraavana päivänä.

– Ja tällä tavalla saan myös asiakkaalle paremmin soveltuvan koneen, jos olisi varastotavaraa, niin ensisijaisesti yrittäisi tietenkin myydä niitä.

 

Jotain erikoislaitteita Juha vielä kokoaa asiakaan pyynnöstä. Esimerkiksi pelikäyttöön tai vaativaan video/kuvankäsittelyyn sopiva kone kannattaa koota osista, jolloin pystyy samalla hinnalla saamaan parempia erikoiskomponentteja kuin pakettina ostettaessa.

– Osa nuorista on tekniikasta kiinnostuneita ja päivittävät koneita ja asentavat ohjelmia itse, mutta on myös paljon sellaisia nuoria, jotka haluavat koko paketin valmiina.

Pääasiassa Juha korjaa laitteita liiketilassaan, mutta tekee myös kotikäyntejä, jos asiakas ei voi laitetta kuljettaa.

 

Kannettavat koneet on pakattu todella ahtaasti ja koneen sisälle kerääntyvä pöly saattaa nostaa koneen lämpötilaa ja aiheuttaa toimimattomuutta.

– Yleensä kun avaan koneen korjausta varten imuroin sen samalla puhtaaksi ja se on ihan järkevä ennakkohuolto muutenkin, ainakin jos konetta käyttää tavallista kotia pölyisemmissä olosuhteissa. Eikä kannettavaa kannata pitää pitkiä aikoja esimerkiksi sängyllä peiton päällä, koska silloin sen ilmastointi ei toimi ja se lämpenee liikaa.

Tietokoneen korjaaminen vielä yleensä kannattaa, mutta monen oheislaitteen kohdalla kehitys on mennyt siihen, että uuden hankkiminen on kannattavampaa.

– Koneissa suuntaus on siirtynyt selvästi pöytäkoneista kannettaviin ja ihan viime aikoina tabletteihin. Tabletti on kätevä määrätynlaiseen käyttöön, jos ei tarvitse paljon kirjoitella.

 

Tietokonelaitteistot ovat fyysiseltä kestävyydeltään nykyään hyviä. Kannettavien kiintolevy tai näyttö ovat helpoiten rikkoutuvia osia.

– Ehkä yleisin ”vika” on se, että koneen päälle kaatuu jotain nestettä. Näppäimistö alkaa jumittaa ja jos nestettä pääsee koneen sisälle, niin siellä voi sitten aiheutua kaikenlaista. Jos kyseessä on muutaman sadan euron peruskannettava, niin silloin korjaamisen kannattavuus on jo kyseenalaista.

Kone voi lakata toimimasta kunnolla myös muusta kuin laitteistoviasta eli erilaiset haittaohjelmat ja virukset hidastavat toimintaa tai estävät toiminnan kokonaan.

– Teen koneiden viruspuhdistuksia ja myyn myös ohjelmistoja esimerkiksi virustorjuntaan. Useimpia ohjelmia on nykyään helppo ja nopea hankkia suoraan liikkeestä, sillä maksun yhteydessä käyttöoikeudet saadaan avattua sähköisesti heti, ne voi ladata suoraan netistä ja asentaa saman tien.

 

– Vaikka olen itse tietotekniikka-alalla, niin välillä hirvittää vauhti, millä asioita viedään verkkoon. Mielestäni vähän hitaamminkin voitaisiin edetä. Ja silti pitäisi ylläpitää myös ”vanhanaikaisia” palveluja eikä saisi unohtaa niitä, jotka eivät ole nettiaikaan siirtyneet.

Tulevaisuudessa on odotettavissa laitteistokehityksen jatkuminen, joka vaatii jatkuvaa ajan tasalla pysymistä.

Kiinteä toimipaikka ja aukioloajat sitovat yksinyrittäjää, mutta toisaalta vaihtelua päivään tulee asiakkaista, joiden kanssa pääsee parantamaan maailmaa.

– Harrastan eläinten valo- ja videokuvausta ja se on hyvää vastapainoa työlle, joka välillä on kiireistäkin. Luonnon rauhassa on hieno kulkea eikä eläimiä saa kuvattua, jos yrittää hätiköidä.

Liljalaaksonkadulta Juha Telin sai valoisat ja avarat tilat TPC-Helpille.