Learning by doing fun ympäri vuorokauden

Tiedätkö, mitä ovat TezPills, Oxygenano, Power Jacket ja Utech? Todennäköisesti et, ainakaan vielä, mutta ehkä muutaman vuoden päästä, kun ne ovat kasvaneet kansainvälisesti tunnetuiksi brändeiksi. Saattaa tosin olla, että ainakaan kaikista ei tule menestystuotetta.

Kaikki mainitut tuotteet kehitettiin Novidassa vuorokauden kestäneen Nuori yrittäjyys -leirin aikana. Siihen osallistui vajaa 20 ensimmäisen vuosikurssin oppilasta neljässä eri joukkueessa.

Leirin aikana joukkueet kehittivät kukin oman yrityksen ja sille tuotteen. Tuotteen idea ja ominaisuudet mietittiin, samoin markkinointikanavat ja rahoitusmahdollisuudet.

Novidalla on vastaavia vuorokauden leirejä pidetty ennenkin. Niitä järjestää Nuori yrittäjyys -yhdistys ja koulun opettajat toimivat valvojina ja tutoreina yhdistyksen apuna.

 

Ideat esiteltiin perjantaina kello 10 alkaneessa Final Countdown -tilaisuudessa. Ryhmäläiset edustivat kukin jotain yrityksensä johtohenkilöä ja muutaman minuutin kestäneen esittelyn jälkeen raati valitsi parhaan esityksen ja parhaan tuoteidean ja lisäksi palkittiin ryhmä, jossa oli vallinnut paras ryhmähenki sekä kaksi henkilökohtaista palkintoa, toinen puurtajalle ja toinen tsempparille.

Puurtajana palkittiin Mikael Laine, tsempparina Milo Nieminen ja parhaan ryhmähengen palkinnon sai sininen ryhmä. Sininen ryhmä, jonka muodostivat Henri Veijanen, Milo Nieminen, Mikael Laine, Emmi Laitonen ja Lotta Palenius sai myös parhaan tuoteidean palkinnon.

Parhaiten oman tuotteensa ja yritysideansa esitteli punainen ryhmä, siihen kuuluivat Ville Wehman, Sonja Rouhiainen, Laura Salo, Maria Vähätupa ja Vaula Vuorinen.

 

Ja sitten ne tuotteet:

TezPills on pilleri, jolla saa muokattua ihon sävyä. Sen vaikutus kestää 10-14 päivää, se on luonnonmukainen tuote eikä sitä ole testattu eläimillä.

Oxygenano on laite, joka muuttaa hiilidioksidin hapeksi ja ehkäisee sitten ilmastonmuutosta ja takaa meille paremman tulevaisuuden. Rahoittajaksi on lupautunut Mark Zuckerberg, hän antoi 100 miljoonaa euroa ja sai 20 prosenttia yrityksestä.

Power Jacket taas on nimensä mukaisesti takki, jonka taskussa kännykän saa nopeasti ladattua. Se toimii yhdellä kunnon latauksella vuoden ja hyödyntää lisäksi aurinkoenergiaa.

Utech on uudenlainen itsestään lämpiävä asu. Se on hengittävä, tiivis, joustava, vedenpitävä ja pestävä eikä sen kanssa tarvitse muita vaatteita kylmälläkään ilmalla. Siihen liittyy monipuolinen sovellus, jolla pukua voidaan ohjata.

 

Leirillä opittiin learning by doing fun -periaatteen mukaisesti ja se tuli erityisesti näkyviin ryhmien tekemissä lyhyissä mainosvideoissa.

 

Artikkelikuva: Parhaana tuoteideana palkittiin Utech, jonka takana olivat Milo Nieminen (vas.), Henri Veijanen, Emmi Laitonen, Mikael Laine ja Lotta Palenius