Mitä peilistä näkyy?

Valtuustossa oli käsittelyssä tiistain kokouksessa tilapäisen valiokunnan nimittäminen selvittämään sitä,
että nauttivatko kaupunginjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja valtuuston luottamusta. Voin tunnustaa, nimeni löytyy aloitteen allekirjoittajien joukosta.
Viikkojen ajan allekirjoittajat leimattiin lehtien palstoilla riidan kylväjiksi, yhteistyökyvyttömiksi, koston himoisiksi ja poliittisen ajojahdin alkuunpanijoiksi ym, ym. Jossakin jutussa vaadittiin meitä katsomaan peiliin. Ajattelin ettei se varmaan pahaa tee ja siksi tein, kuten vaadittiin.

Mutta täytyy myöntää ihan totuuden nimessä, että en minä siellä sellaista henkilöä nähnyt!!
Sanokaa muut. Onko minusta tullut sokea?
Tai ehkä se näyttääkin sitten toiselta vasemmalta sivulta tai takaapäin. En tiedä!

Sitten tulikin mieleeni, että tarkoittivatko peiliin katsomista vaatineet ehkä taustapeiliä. Mitähän siellä näkyi?
Esimerkiksi kaupungin uuden strategian laatiminen. Siihen uhrasin positiivisessa hengessä melkoisesti
aikaani sekä ajatuksia. Samassa ryhmässä kaupunginjohtajan, muiden viranhaltijoiden sekä eri ryhmien
luottamusmiesten kanssa. Saatiin mielestäni positiivinen ja hyvä lopputulos.

Olin mukana, kun yksimielisesti lautakunnassa vaadittiin lisäresursseja opetus- ja kasvatuksen hallintoon opetuspäällikön vakanssin muodossa. Valtuustoaloitteissani oli allekirjoittajia niin oikealta kuin vasemmalta.
Puheväleissä joka ikisen valtuutetun kanssa, sekä puhelin yhteydessä tarvittaessa heihin jokaiseen.
Eli tällainen yhteistyökyvytön, kostonhimoinen ja riidan kylväjä on tämän jutun kirjoittaja.

Itse tästä aloitteesta:

Jokainen meistä näkee, ettei tämä meidän päätöksenteko ole uomissaan, siksi esitimme tilapäisen valiokunnan asettamista selvittämään missä mättää. Normaalit kanavat, kun eivät nyt tässä tilanteessa enää tuottaneet muuta kuin lisää epämääräistä päätöksentekoa.
Esimerkkejä päätöksenteon tämän hetkisestä mahdottomuudesta löytyy, vaikka kuinka paljon. Osa oli kirjattu aloitteeseen tai niitä voi lukea tarkastuslautakunnan tarkastuskertomuksesta. En lähde niitä tässä enää kertaamaan.

Aiemmin mainitsin uuden strategian laatimisen.
Sinne on hienosti kirjattu ”POLIITTISEN JA OPERATIIVISEN JOHTAMISEN JA YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN”.
Miten tuo toteutuu nykyisessä toiminnassa? Kysyn vaan!
Asian selvittämiseksi, jo aloitteen kohteena olevien kannaltakin, olisi ollut hyväksi tilapäisen valiokunnan asettaminen. Se olisi saattanut aukaista solmuja ja ehkä aukaista silmiä, mikä tässä oikein mättää!

Toimikuntaa ei perustettu. Mutta ei näinkään voida jatkaa, joten jotakin pitäisi tehdä.
Tiedän yhteistyöhön pääsemiseen olevan halua, uskoakseni kaikilla valtuutetuilla. Miten olisi, jos jätettäisiin toisten mustamaalaaminen ja loan heitto muiden kuntien huoleksi.

Etsitään uudet jutut ja kanavat millä solmut aukaistaan, että löydetään sitä ”juuri oikeenlaista kemiaa” asioiden hoitoon. Toimitaan strategian mukaan kehittämällä yhteistyö ja luottamus huippuunsa. Tehdään tästä kotikaupungista se vetovoimainen, tosin se ei riitä strategian mukaan, ”sen täytyy olla paljon parempaa”. Kyllä me siihen pystytään, yhdessä.

Olli Laivo
Keskusta
kaupunginvaltuuston jäsen
opetus- ja kasvatuslautakunnan jäsen