Suviteatterissa jatketaan farssilinjalla

Pyhämaan Suviteatterin tämän kesän näytelmän ohjaaja Lauri Ketonen takaa, että näytelmässä mennään sotkuun. Sunnuntaina järjestetyssä avoimissa harjoituksissa ohjaajan jälkein työllistetyin henkilö taisi olla kuiskaaja, mutta kahdessa viikossa homma saadaan todennäköisesti kuntoon, kuten aina ennenkin.

Kesän näytelmä on viime vuoden tapaan farssi, tällä kertaa Ray Cooneyn kirjoittama ja Pentti Järvisen suomentama Munaako herra ministeri?, eli alkuperäiseltä nimeltään Out of Order.

– Tämä teksti seuloutui muutaman vaihtoehdon joukosta. Viime vuoden tapaan kyseessä on farssi, mutta kuitenkin erilainen kuin viime kesänä. Työryhmäkin on nyt isompi.

 

Lauri Ketonen mietteliäänä.

Ketonen ohjasi myös viime kesänä Suviteatterin näytelmän, mutta ei yhden kesän perusteella tunne ryhmään tarpeeksi. Hän kertoi, millaisia näyttelijöitä haluaa mukaan ja ryhmä sai itse valita miehityksen ja se sujui ilman ongelmia.

Lukuharjoitukset aloitettiin jo talvella ja siitä lähtien harjoitusten tahti on kiihtynyt ja ennen heinäkuun ensimmäisen päivän ensi-iltaa tiivistyy entisestään.

– Aika paljon on jo valmiina, lavasteet, puvut ja muu rekvisiitta vaatii vielä pientä viimeistelyä ja tietenkin myös itse näytelmässä on viilattavaa, Ketonen totesi.

 

Ketonen järjesti jo viime vuonna Pyhämaassa avoimet harjoitukset ja tälläkin kertaa yleisöä oli paikalla paljon. Yleensähän harjoituksiin ei ulkopuolisia päästetä, joten kokemus oli katselijoille mielenkiintoinen ja varmasti sitä myös näyttelijöille.

Vajaan tunnin harjoituksessa käytiin läpi muutama kohtauksia, välillä Ketonen antoi palautetta ja vinkkejä ja sitten otettiin kohtaus uudelleen.

Harjoitusten perusteella kokonaisuudesta ei vielä voi sanoa mitään, mutta kiinnostavaa olikin asiat, joihin Ketonen puuttui ja painotti.

Vinkkejä ja toivomuksia häneltä tuli liittyen liikkumiseen, puheen suuntaamiseen, painotuksiin ja moneen muuhun pikkuasiaan ja ohjeiden jälkeen kohtaus otettiin uusiksi.

 

Pari viikkoa ennen ensi-iltaa vielä repliikitkin olivat usein hukassa, mutta kun harjoitusrytmi tiivistyy juhannuksen jälkeen jokapäiväiseksi, niin silloin alkavat sanatkin löytyä.

– Farssissa oleellista on ajoitus ja rytmit, näyttelijöiden pitää aidosti yllättyä jokaisesta oven koputuksesta vaikka sitä on harjoiteltu useita kertoja. Vauhdilla pitää edetä, mutta kuitenkin niin, että jokaisesta repliikistä saa selvää ja liikkeet ovat synkronissa.

Teatteriesityksessä, varsinkin komediassa lopullista esitystä rytmittää yleisö ja esitys muovautuu vielä esitysten aikana.

– Vaikkapa aplodit tai naurunremakka pitää lavalla huomioida ja antaa niille tilaa, eikä paahtaa eteenpäin niin kuin harjoituksissa.

 

Lauri itse esiintyy kesän ajan Turussa Vartiovuoren kesäteatterissa. Samppalinnassa esitykset ovat jo alkaneet ja siellä esityksiä on vähän vajaa 50 ja päällekkäisyyksiäkin sattuu. Lauria tuuraakin treenien loppuvaiheessa ja muutamissa esityksissä ohjaajana Mona Lehtola.

 

Suviteatterin sivuilla esitystä mainostetaan näin: Politiikan kulisseissa kuohuu! Tule katsomaan, kaatuuko hallitus.

Yhtä pääosaa näyttelee Mika Sjöblom, mutta mitään yhtymäkohtia näytelmällä ei kuitenkaan ole paikalliseen tilanteeseen. Kai.

 

Artikkelikuvassa kaikki näyttelijät ja kuiskaaja.

Lauri Ketonen ohjaa myös Pyhämaan Suviteatterin tämän kesän näytelmän.