Raikku soittaa muistot esiin

Raikku eli Rainer Äijälä toimi aikanaan pitkään dj:nä omassa ravintolassaan, mutta muutaman eläkeläisvuoden jälkeen veri veti takaisin esiintymään. Hän on perjantaina tulossa uudistuneeseen Lännentiehen pitämään Retrobileitä, joissa soi vanha musiikki.

– Illan aikana soi 70-, 80- ja 90- luvuilta tuttu musiikki juonnettuna eli musiikin välillä kerron myös aina jotain kappaleista, Raikku kertoo.

Hän on itse elänyt musiikin parissa kyseiset vuosikymmenet, joten asia tulee ihan omasta kokemuksesta, ei lehdistä luetusta.

– Uskoisin, että vanhaa musiikki soitettaessa ja siitä puhuttaessa yleisökin on vähän vanhempaa eikä välttämättä halua kuulla siitä kaksikymppisen suusta. Musiikki tosin on tärkein asia ja jorinani ovat lyhyitä.

Tosin nykynuoret kyllä tunnistavat vanhat hitit ihan hyvin, sillä niitä soitetaan nykypäivänäkin tiiviisti, siksi Retrobileet sopivat heillekin.

 

Raikku on kevään aikana vetänyt retroiltoja jo useilla aikakunnilla, mutta ei ole Uudessakaupungissa esiintynyt aiemmin.

– Minulla on erilaisia teemoja ja paikallinen isäntä valitsi täällä illan teemaksi kolme vuosikymmentä. Olen tulossa uudelleen syksymmällä ja silloin voidaan viettää iltaa vaikkapa suomipopin suosituimpien kappaleiden merkeissä.

Raikulla on kutakin teemaa varten ohjelmarunko olemassa, mutta iltaan vaikuttaa myös erittäin paljon tunnelma ja yleisö.

– Toiveita voi tulla illan aikana esittämään ja sitten valintoihin vaikuttaa ihmisten reagointi, jota pöydän takaa on helppo tarkastella. Näkee, millaisesta pidetään ja mistä ei niinlään. Ja tietenkin vaihtelua pitää olla sopivasti, välillä reippaampia kappaleita ja välillä hitaita slovareita.

 

Raikun Retroilta on Lännentiessä perjantaina. Lännnentie on muutenkin aloittanut monipuolisella ohjelmistolla ja Retroilta lieneen hyvin sopiva juuri sille porukalle, joka aikanaan nuorena täytti Lännentien.

 

Artikkelikuva: Dj Raikku vetää Lännentiessä perjantaina Retroillan, jonka aikana kuullaan 70-, 80- ja 90-luvun suurimmat hitit.