Runonkulmassa avautuu tänään lainaamotaiteilijoiden yhteisnäyttely

Runonkulman Galleriassa Yliselläkadulla avautuu tänään keskiviikkona kello 16 kymmenen taiteilijan koostenäyttelyn. Taiteilijat ovat mukana Gallerian taidelainaamossa, mutta esillä olevat työt ovat pääosin muita kuin lainaamossa olleita.

– Gallerian lainaamotoiminta alkoi viime vuoden helmikuussa eli noin puolitoista vuotta sitten. Lainaamon teoksia, sekä maalauksia että veistoksia, voi lainata kotiinsa kuukaudeksi tai pidemmäksikin aikaan pientä korvausta vastaa, kertoo Gallerian omistaja Mervi Levanen.

Ja jos lopulta ei raaski teoksesta luopua, niin maksetut vuokrat vähentävät ostohintaa.

Lainaamon teokset vaihtuvat koko ajan. Usein, kun Gallerissa on näyttely, niin osa töistä jää joksikin aikaa kartuttamaan lainaamon valikoimaa.

– Esillä olevat teokset ovat myös näyttelyn ajan eli lokakuun 3. päivään asti lainattavissa, mutta tilalle tuodaan sitä mukaan toisia teoksia eli näyttely toivottavasti elää koko ajan.

Lainauksen vaihtoehtona teoksen voi toki ostaa kokonaan saman tien.

 

Mukana näyttelyssä ovat Elisa Haapasalo, Maria Kajanki, Anne Kuntsi, Jari Nordman, Jonna Oksanen, Hannele Salmela, Saija Starr, Valto Vaalikivi, Jenny Vuorela ja Marjo Yli-Antola. Lainaamossa on toki töitä muiltakin taiteilijoilta, mutta nämä kymmenen halusivat näyttelyyn mukaan.

– Taiteilijat saivat itse valita työnsä eikä mitään yhteistä teemaa ollut, siksi ehkä lopputuloskin on erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen, sillä jokaisella tekijällä on oma tyylinsä.

Yhdeltä taiteilijalta on mukana 3…5 teosta hieman sen koosta riippuen. Näyttely on avoinna siis lokakuun alkuun normaaleina Gallerian aukioloaikoina eli keskiviikkoisin kello 16-19 ja lauantaisin kello 11-15.

Tämän päivän avajaisia vietetään ilman isompia juhlallisuuksia, iltapäivän aikana paikalla piipahtaa muutama näyttelyn taiteilija.

 

Taideteoksen lainaaminen on kasvava trendi. Jos teos ei lopulta istukaan kotiin, sen voi palauttaa ja kokeilla vaikka jotain toista teosta.

Kuukausimaksu määräytyy teoksen myyntihinnan mukaan, halvimmillaan se on kympin kuukaudessa, yli tuhannen euron teoksesta 50 euroa kuukaudessa.

– Kauempaa tulijat usein hyödyntävät lainausta kätevänä osamaksukauppana eikä heillä ole aikomustakaan palauttaa teosta, mutta uusikaupunkilaiset kyllä lainaavat ihan lainaamismielessä, tosin usein silloinkin teos lopulta jää lainaajan omaksi, kun siitä ei raaskitakaan enää luopua.

– Taide tuo koteihin ihan uudenlaista merkitystä. Kotiympäristöä suunniteltaessa ollaan tavallisesti varovaisia ja jämptejä. Oma maku nousee esiin pintamateriaalien, värien, kalusteiden ja tekstiilien valinnassa ja monella sisustus jää tähän. Kuitenkin usein vasta taide tuo lopulta sen hengen sisustukseen, asunnosta tulee koti, Levanen sanoo.

 

Artikkelikuvassa Jari Nordmanin töitä.

Maalausten lisäksi näyttelyssä ja myös lainattavissa on mm. Jonna Oksasen ja Jenny Vuorelan keramiikkaa.