Kerrostaloasumisen kustannukset maan keskitasoa

Kiinteistöliiton viikolla julkaiseman selvityksen mukaan kiinteistökustannukset ovat Uudessakaupungissa keskitasoa. Liiton selvityksessä oli mukana 51 kaupunkia ja kuntaa ja Uusikaupunki oli kustannuksissa sijalla 25.

Liitto on tehnyt selvitystä kohta 20 vuotta. Selvityksessä ovat mukana tontin ja rakennuksen kiinteistövero, kaukolämpö, vesi- ja jätevesi, kiinteistösähkö sekä jätehuolto eli liiton mukaan vähän yli puolet kerrostaloyhtiön hoitokuluista. Ulkopuolelle jäivät mm. korjaukset, isännöinti ja kiinteistöpalvelut.

Selvityksen mukaan tämän vuoden aikana kiinteistöverot eivät ole kokonaisuutena nousseet lainkaan, kun taas kiinteistösähkö kallistui keskimäärin 4,5 prosenttia. Mukaan laskettujen kustannusten kokonaisnousu vuodessa on ollut 1,1 prosenttia.

 

Uudenkaupungin ”sijoitus” listalla on vuosien aikana vaihdellut. Suhteessa kalleimmat kustannukset Uudessakaupungissa olivat vuonna 2012, jolloin mukana olleiden kuntien joukossa Uusikaupunki oli kuudes.

Sen jälkeen kustannusten nousu on ollut lievää ja Uusikaupunki on valunut listalla alaspäin eli suhteessa edullisemmaksi. Tämän vuoden sijoitus on täsmälleen kuntien puolivälissä eli 25.

Viimeisen kolmen vuoden aikana eivät selvityksessä mukana olevat kustannukset ole Uudessakaupungissa nousseet lainkaan.

 

Kustannukset on laskettu kuvitellun kerrostalon kuukausikuluina neliömetriä kohden.

Uudessakaupungissa tontin kiinteistöverosta aiheutuu em. kustannusta 4 senttiä, rakennuksen kiinteistöverosta 22 senttiä, kaukolämmöstä 1,19 euroa, vesi- ja jätevesimaksusta 77 senttiä, kiinteistösähköstä 20 senttiä ja jätehuollosta 23 senttiä eli yhteensä 2,65 euroa kuussa neliömetrille.

Selvityksessä kallein kunta on Vihti, jossa em. kokonaiskustannus on 3,07 euroa ja edullisin taas Kokkola, jossa kustannukset ovat 2,29 senttiä.

 

Kustannuskohdittain tarkasteltuna Uusikaupunki ei juuri erotu kumpaankaan suuntaan. Esimerkiksi suurin yksittäinen kulu kaukolämpö on hieman keskiarvon 1,24 alapuolella, kiinteistöverotus taas selvästi keskiarvon alapuolella, vesi ja jätevesi sekä jätehuolto hieman keskiarvon yläpuolella.

Kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna Uudessakaupungissa on kiinteistöverojen ja kaukolämmön aiheuttama asumiskustannus kasvanut noin 30 prosenttia, veden ja jäteveden 45 prosenttia, kiinteistösähkön hinta on noussut noin 20 prosenttia ja jätehuollon kustannus pysynyt samana.

Kokonaiskustannus vuonna 2009 oli tasan kaksi euroa, nyt siis 2,65 euroa eli kasvua on tapahtunut kolmannes.

 

Selvitys laskelman perusteista löytyy tästä.