Luontopäiväkoti Luoto toimii jo

Uudenkaupungin uusin päiväkoti Luontopäiväkoti Luoto Merilinnuntiellä avautui elokuussa. Keskiviikkona Norlandian Päiväkotien uudessa yksikössä pidettiin ohjelmalliset tuparit mehun, musiikin ja saippuakuplien merkeissä.

– Norlandia Päiväkotien historia alkaa Suomessa jo 25 vuoden takaa, jolloin Espoossa avattiin ensimmäiset Tenavapäiväkodit, joka eri vaiheiden jälkeen siirtyi Norlandia Päiväkotien omistukseen, kertoo Varsinais-Suomen aluejohtaja Kaisa Mattila.

Kaisa Mattila.

Viime vuosina yhtiön on kasvanut erityisesti Varsinais-Suomessa ja uusia päiväkoteja on avattu tai avataan useita Turun seudulla, samoin Porin seutu on kasvanut nopeasti. Päiväkotiyksikköjä yhtiöllä on jo Suomessa yli 60.

– Aloitin itse Norlandiassa vasta keväällä, joten en osaa sanoa, mikä oli se tärkein tekijä, että Uusikaupunki valikoitui uuden päiväkodin paikaksi, mutta tarkat etukäteisselvitykset jokaisesta uudesta paikasta tehdään.

 

Norlandialla on perinteisiä päiväkoti-päiväkoteja, mutta nykyään entistä enemmän teemapäiväkoteja. Uudenkaupungin päiväkoti on siis luontopäiväkoti. Toinen nykypäivän suosittu teema on liikunta, mutta sellaisen on kilpailija jo ehtinyt tänne perustaa.

– Luonto on hyvin suosittu teema ja kaikki tämän syksyn kymmenen uutta päiväkotiamme ovat luontopäiväkoteja. Se näkyy päiväkodissa sisällä ja ulkona ja myös toiminnassa, on istutusaltaita, marjapensaita ja grillikatos oman pihan retkiä varten ja teemme paljon erilaisia pidempiä retkiä ympäristöön ja myös sisällä on luonto esillä monella tapaa.

Luodossa toimii tällä hetkellä yksi ryhmä, mutta tilaa on kaikkiaan 84 lapselle.

– Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Tilat on varta vasten suunniteltu meille ja henkilökunta on monipuolisiin tiloihin tyytyväinen.

Luoto on hyväksytty kaupungin päiväkotitoiminnan palvelusetelituottajaksi. Lisätietoja Norlandia Päiväkotien toiminnasta ja päiväkotipaikan hakeminen tapahtuu nettisivujen kautta, jotka löytyvät http://norlandiapaivakodit.fi/Koti

– Toki meille voi soitella ja tulla käymään ja tutustumaan ennen hakemuksen tekemistä. Yhteystiedot löytyvät saman linkin takaa.

 

Artikkelikuva: Luontopäiväkoti Luodossa vietettiin keskiviikkona tupareita.

Mimi ja Kuki esiintyvät.