Lukon C2 luottaa UJK:n juniorityöhön

UJK:n yhteistyö Rauman Lukon kanssa yhtenä sen satelliittiseuroista konkretisoitui parhaimmillaan viime kauden jälkeen, kun UJK:n 04-syntyneiden ikäluokasta peräti seitsemän poikaa siirtyi täksi kaudeksi Lukon nuorempiin C-poikiin.

Pojat olivat käyneet Raumalla edelliskaudella treeneissä ja pelanneet Lukkoa vastaan ja kun Raumalla keväällä ryhdyttiin kokoamaan joukkuetta täksi kaudeksi, niin UJK:n poikien hyvät otteet olivat muistissa ja pojat kutsuttiin Lukkoon.

– Ja toinen syy oli se, että oman ikäluokan joukkue Uudessakaupungissa kävi pieneksi. Viime kaudella mukana oli kahden ikäluokan kavereita ja pelasimme vuotta vanhempien sarjassa, mutta keväällä oli epävarmaa, saadaanko enää sitenkään täyttä joukkuetta kasaan, pojat kertoivat.

Tietenkin myös ison liigaseuran status ja mahdollisuus olla siinä mukana kiehtoi. Joukkueen valmentajana toimii Reeti Sahlstedt, jonka oma poika pelaa joukkueessa. Reeti pelasi aikanaan mm. UJK:ssa ja Reetin veli Kalle pelasi vuosia SM-liigassa ja isä Esko ”Killeri” valmensi mm. Lukkoa ja UJK:ta.

 

UJK:n junnumyllyn läpikäyneet Leevi Toivola, Eevert Lastula, Niklas Halonen, Jaani Peura, Jonne Järvinen ja Oskari Jokimutka pelaavat Lukon C2-joukkueessa ja Raumalle muuttanut Raimo Taskinen Lukon C2-Teamissä

– Toukokuussa aloitettiin yhteistreenit neljä kertaa viikossa ja jäälle päästiin elokuun alussa. Harjoitukset kestävät 2-3 tuntia, mukana on ensin kuivaharjoittelua ja lopuksi mennään jäälle. Pelit alkoivat syyskuun puolivälissä ja ne ovat viikonloppuisin viikkotreenien lisäksi.

Pojat otettiin Raumalla hyvin vastaan ja he ovat sopeutuneet hyvin joukkueeseen. Kunnossa ja pelitaidoissa ei ollut ongelmia, sillä pojat olivat harjoitelleet jo UJK:ssa Tom Nybergin johdolla monta vuotta yhdessä säännöllisesti ja tavoitteellisesti.

Kulkeminen Raumalle sujuu vanhempien avustukselle kimppakyydein. Koulun ja harrastuksen yhdistäminen on vielä sujunut hyvin, mutta kausi on pitkä ja jossain vaiheessa varmaan väsykin alkaa iskeä.

Pelaaminen Raumalla on myös taloudellisesti raskaampaa kuin UJK:ssa, mutta jos haluaa kokeilla, minne asti rahkeet riittävät, niin siirtyminen Lukkoon oli tehtävä.

 

Lukon C2 pelaa alueellista AAA-sarjaa eli korkeimmalla mahdollisella tasolla. Lohkossa ovat mukana Länsi-Suomen ja Hämeen parhaat joukkueet eli Tappara, TPS, HPK, Ilves, Ässät ja niin edelleen.

Kauden kaksi ensimmäistä peliä päättyi molemmat Lukon kannalta ikävästi maalin tappioon, vieläpä niin, että vastustaja käänsi pelit tappioasemasta voitokseen kahden viimeisen minuutin aikana.

– Ei valmentaja pelien jälkeen silitellyt. Mutta parempaa on takuulla tulossa, ei me aiota mikään pisteautomaatti olla.

Lukon C2 pelaa huomenna sunnuntaina Lempäälässä HC Nokian ja LeKin yhteisjoukkuetta vastaan ja seuraava kotiottelu on Raumalla 29.9 kello 12:30 TPS:aa vastaan.

 

Artikkelikuva: Leevi Toivola (vas.), Eevert Lastula, Niklas Halonen, Jaani Peura, Jonne Järvinen ja Oskari Jokimutka Lukon keltaisissa paidoissa Uudenkaupungin jäähallissa.

 

Virallinen joukkuekuva Lukon kotisivulla.