Lautakunta ehdottaa päiväkotiyksikköä Viikaistenmäelle

Viikaistenmäelle rakennettavan sivistys- ja hyvinvointikeskuksen valmistelun yhteydessä on puhuttu mahdollisesta päiväkodin rakentamisesta kompleksiin yhteyteen. Viime viikolla kokoontunut opetus- ja kasvatuslautakunta (opekas) päätti omalta osaltaan, että yksikkö rakennetaan.

Päiväkotitilanteesta tehtiin keväällä selvitys ja siinä todettiin, että Merilinnun päiväkoti Santtiossa on huonokuntoinen ja lautakunta päätti keväällä sen sulkemisesta.

Samalla lautakunta päätti, että Viikaistenmäen rakennukseen varataan tilat varhaiskasvatukselle. Viime viikolla tehtyä päätöstä voidaan tavallaan pitää lautakunnan osalta keväisen päätöksen jatkona.

Lautakunta päätti samassa yhteydessä käynnistää lapsen yksilöllisistä tarpeista lähtevän joustavan esi- ja alkuopetuksen (0-2 lk) valmistelun.

 

Lautakunnan listalla olleet kaksi muuta isoa asiaa sen sijaan jäivät päätöstä vaille.

Sosialidemokraattien maksuttoman varhaiskasvatuksen tarjoamista kaikille 5-vuotiaille koskevaa valtuustoaloitetta on selvitelty.

Va. sivistyspalvelukeskuksen johtaja Arja Kitola esitti, että maksuton varhaiskasvatus toteutetaan ensivuoden alusta, mikäli kaupunginvaltuusto päättää lisätä sen tarvitseman määrärahan eli 260 000 euroa ensivuoden talousarvioon.

Lautakunta päätti yksimielisesti jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

Asialistalla oli myös opetus- ja kasvatuspalveluiden ensi vuoden talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021.

Tämän asian lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa uudelleen valmisteltavaksi ja käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa.

Koska talousarvioesitys pitää saada nopeasti hallituksen käsittelyyn, pitää lautakunta ylimääräisen kokouksen torstaina.