Ohjaaja vie ryhmän kaaoksesta kohti tarkkaan ajoitettua esitystä

Teatterin ystävä tulee Cruselliin, katsoo näytelmän ja ihastuu enemmän tai vähemmän. Harvemmin hän kuitenkin pysähtyy miettimään, miten lopputulokseen on päästy. Erilaisia vaihtoehtoja on noin miljoona tai vähän yli, joista ohjaaja kokoaa oman näköisensä palapelin, reunaehdot huomioiden.

Teatterin nykyinen johtaja Jari Luolamaa tuli Uuteenkaupunkiin noin 12 vuotta sitten, haastattelupäivänä tiistaina tulosta oli kertynyt tarkalleen yhden päivän verran yli 12 vuotta.

– Ei teatteriala ollut mikään nuoruuden haave vaan ajauduin alalle kuin huomaamatta. Lukiossa otin mitään asiasta tietämättä valinnaisaineeksi ilmaisutaidon ja sitä kautta olin mukana useassa näytelmässä. Joensuuhun lähdin varsinaisesti opiskelemaan Suomen historiaa, mutta teatteri vei mennessään.

Ensin hän opiskeli Outokummussa teatteri-ilmaisua ja myöhemmin Helsingissä lisää AMK:ssa.

Ennen Uuteenkaupunkiin tuloaan Jari näytteli ja ohjasi monessa paikassa ja myös opetti ja kirjoitti, mutta Uudessakaupungissa häntä on näyttämöllä nähty harvoin, tulevan talven aikana hänellä on omien laskujensa mukaan kolmas rooli ja sekin on pieni.

– Kun sai ensimmäisenä valita. Tykkäsin näyttelemisestä, mutta en kaipaa lavalla. Se haittaa ohjaustyötä, kun kuitenkin koko ajan tulee tarkkailtua kaikkea muuta lavalla tapahtuvaa eikä tule keskityttyä kunnolla. Enkä minä sitä paitsi ole hyvä näyttelijä.

 

Mutta ennen kuin näyttelijä, vaikka rooli olisi pienikin, astuu näyttämölle, on tapahtunut kaikenlaista. Ihan ensimmäiseksi pitää valita esitettävä näytelmä.

– Minä ehdotan näytelmää teatterin toiminnasta vastaavalle yhdistykselle ja yhdistyksen hallitus päättää. Näytelmä valinta on kompromissien tulos. Teatterin olemassaolon edellytys on se, että siellä käy katsojia ja se pitää näytelmien valinnassa ottaa huomioon.

Ohjelmiston tulee myös olla monipuolinen ja sen rooleihin pitää olla näyttelijät. Isoissa näytelmissä näyttelijöitä voi olla jopa lähes 20.

– Teatterilla on ehkä 70-80 näyttelijää, osa haluaa tehdä vain määrätynlaisia rooleja, osa haluaa olla mukana vain silloin tällöin, näyttelijät ovat eri ikäisiä, valtaosa on naisnäyttelijöitä ja niin edelleen. Jo näyttelijöiden vuoksi joudun rajaamaan näytelmiä.

 

Näytelmää lukiessaan Jarille alkaa päähän jo hahmottua epämääräinen kuva, miltä tämä näyttäisi Crusellin lavalla. Kun hallitus on näytelmän hyväksynyt, alkaa roolitus.

– Sanotaan, että ohjaajan työstä on puolet tehty, kun roolitus on tehty. Se on iso projekti. Kuka sopii mihinkin rooliin. Jotkut näyttelijät näyttelevät yleensä samantyyppisiä rooleja, mutta saisiko heistä erilaisessa roolissa esiin uusia piirteitä? Se on kuin palapelin kokoamista.

Jari ei keskustele näyttelijöiden kanssa etukäteen roolijaosta, hän kysyy valitsemaltaan henkilöltä, että haluaako tämä lähteä uuteen projektiin ja yleensä vastaus on myönteinen.

– Joku haluaa lukea käsikirjoituksen, mutta suuri osa kaartista on heti valmis.

 

Sitten alkavat harjoitukset. Normiaika ennen ensi-iltaa on puolisen vuotta, mutta joskus aloitetaan aikaisemmin ja edetään hitaalla tahdilla, joskus on puristettu nopeamminkin.

– Harjoituksia on maanantai-illasta torstai-iltaan, ei toki koko ajan samaa näytelmää vaan yleensä on menossa useita produktioita päällekkäin.

Näytelmässä mukana olo on vaativa juttu. Ihan joka harjoituksessa ei tarvitse olla mukana, sillä illan harjoitusohjelma voidaan laatia niin, että siinä ei kaikkia näyttelijöitä tarvita, mutta esityksistä ei voi olla poissa.

– En muista täälläoloni aikana, että sairastapauksen vuoksi olisi esityksiä jouduttu perumaan. Aika huonossa kunnossa lavalle on noustu ja lääkärit pystyvät äänelle tekemään ihmeitä. Ehkä jotain pieniä roolimuutoksia on joskus tehty.

Sen Jari on reilun kymmenen vuoden aikana huomannut, että vuorotyötä tekevien määrä on kasvanut ja se nykyään se tulee huomioida jo näyttelijävalinnoissa ja harjoitusten rytmityksessä.

– Vaativuuden vastapainona näyttelemisessä on sitten sen anti. Kun keskittyy näyttelemiseen niin takuulla muut asiat häipyvät mielestä.

 

Ensimmäisissä harjoituksissa ei yleensä mistään tule mitään ja kaikki on kaaosta, mutta siitä edetään asiat halliten kohti ensi-iltaa.

– Lavastus ja puvustus valmistuvat harjoitusten mukaan, lavastus jää usein viime tippaan.

Lisäksi näytelmässä tarvitaan tekniikkaa. On valoista ja äänistä vastaavat henkilöt, joiden palvelut ostetaan ulkopuolelta. He eivät ole harjoituksissa alusta asti mutta yleensä viimeisen kuukauden aikana.

– Tärkeitä osasia nekin, mikkien pitää olla päällä silloin kun näyttelijä on lavalla ja tehosteäänten tulee kuulua oikeaan aikaan. Valojutut ovat eri näytelmissä erilaisissa rooleissa, joskus niiden kanssa pelataan enemmän, joskus vähemmän.

 

Näytelmän käsikirjoituksessa on harvemmin mitään ohjeistusta lavastuksesta tai puvustuksesta, valoista puhumattakaan, joten ne ohjaaja voi vapaasti suunnitella.

– Tekstiä ei periaatteessa saa juuri muuttaa, mutta joskus sitä pitää tehdä. Esimerkiksi vanhat näytelmät ovat liian pitkiä ja niitä pitää karsia.

Sitten on joskus tehtävä lokalisointia eli New Yorkiin kirjoitettu näytelmä pitää tuoda Uuteenkaupunkiin ja joskus myös aikakausi pitää muuttaa ja se vaatii tekstiin pieniä tai isompia muutoksia.

– Mutta kun on päästy ensi-iltaan, niin sitten muutoksia ei enää tehdä vaan näytelmä esitetään illasta toiseen hyvin samanlaisena. Eri kohtauksia on jauhettu niin paljon, että muutoksia ei kannata lähteä tekemään, vaikka joskus tulee olo, että tuo ja tuo olisi ehkä ollut parempi niin ja näin.

 

Näytelmän kannalta yksi oleellisimmista asioista on rytmitys ja siihen harjoituksissa kiinnitetään paljon huomiota. Nopeatempoisissa farsseissa se on oleellista, mutta myös ”hitaissa” näytelmissä rytmityksellä luodaan jännitteitä ja voidaan painottaa tärkeitä kohtia.

– Repliikit pitää tietenkin osata, sillä jos niissä takertelee, niin se saattaa pilata koko kohtauksen. Olen melko suvaitsevainen ohjaaja, minulla on näkemys, miten jokin juttu pitää tehdä, mutta jos näyttelijä tekee sen eri tavalla ja se toimii, niin se sopii minulle.

Ohjaajalle taas on palkitsevaa, kun jotain kohtausta muutetaan hänen haluamallaan tavalla ja kaikki toteavat, että lopputulos on hyvä.

– Näyttelijän ohjaaminen on paljolti samanlaista kuin opettaminen, mutta ehkä tärkein asia on näyttelijän itseluottamuksen pönkittäminen. Kun se on kunnossa, niin jälkikin on hyvää.