Hallitus miettii kiinteistöveroprosenttien nostoa

Kaupunginhallitus tekee maanantain kokouksessaan ehdotuksen valtuustolle ensi vuoden veroprosenteista. Kaupunginjohtajan esityksessä tuloveroprosentti pidetään entisellään 20,75:ssä, mutta osaa kiinteistöveroprosenteista korotetaan.

Uudenkaupungin yleinen kiinteistövero, vakituisen asunnon vero ja muiden kuin asuinrakennusten kiinteistövero ovat olleet hieman koko maan kuntien keskiarvon alapuolella, nyt niitä esitetään korotettavaksi keskiarvon tuntumaan.

Tämä merkitsee yleisen kiintoveroprosentin nostoa 1,03:sta 1,06:een, vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentin nostoa 0,45:stä 0,49:ään ja muiden kuin vakituisten asuntoja prosentin nostoa 1,12:sta 1,16:een.

Esitetynsuuruinen kiinteistöveroprosenttien nosto kasvattaa kunnan tuloja vuodessa noin 250 000 eurolla.

Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentin ehdotetaan säilyvän nollassa ja voimalaitosten 3,1:ssä.

Lopullisen päätöksen prosenteista tekee kaupunginvaltuusto.

 

Kaupunginhallitus vienee valtuustolle myös ehdotuksen Viikaistenmäen kompleksiin rakennettavasta päiväkotiyksiköstä. Aiemmin opetus- ja kasvatuslautakunta on ehdottanut yksikön rakentamista kompleksin yhteyteen ja Merilinnun sulkemista.

Kaupunginhallituksen esitykseen liittyy myös ehdotus Merilinnun päiväkodin purkamisesta heti, kun sen toiminta päiväkotina loppuu.

 

Sannon teollisuusalueella toimiva RTL-Inductives on esittänyt ostotarjouksen kiinteistöstä, jossa se toimii vuokralla. Yritys tarjoaa noin 1100 neliön rakennuksesta 300 000 euroa ja 5 000 neliön tontista 28 000 euroa.

Esityksen mukaan rakennuksen myyntiin suostutaan yrityksen tarjouksen mukaisella hinnalla, mutta tontti myydään valtuuston päättämien luovutusehtojen mukaan 36 900 eurolla.