Riuska päätöserä toi UJK:lle pisteet

UJK on useaan otteeseen tällä kaudelle käynnistynyt vähän hitaasti ja päästänyt vastustajan mellastamaan alussa, niin tänäänkin vieraspelissä Kankaanpäässä. Kotijoukkue KJK ehti jo 3-0 johtoon ennen kuin UJK heräsi. Onneksi aikaa oli tarpeeksi ja UJK väänsi lopulta pisteet itselleen numeroin 5-3, erät 0-2, 1-1 ja 4-0.

KJK on viime vuosina ollut yleensä niskan päällä ja vienyt pisteet, on sitten pelattu Uudessakaupungissa tai Kankaanpäässä.

Tänään se aloitti maalinteon 4. minuutilla. UJK sai pariin otteeseen yrittää ylivoimalla mutta ei onnistunut, sen sijaan kotijoukkue hyödynsi erän lopulla oman ylivoimansa ja johti tauolla 2-0.

 

Toisessa erässä molemmat kokeilivat ylivoimapeliään tuloksetta, mutta tasakentällisin KJK meni juuri erän puolivälissä jo kolmen maalin johtoon.

UJK:n ensimmäinen näki päivänvalon sopivasti ennen viimeistä erätaukoa ja antoi pukukoppiin uskoa pisteisiin. Maalin viimeisteli Simeon Virtanen Aleksi Peltovirran ja Henri Pellon syötöstä.

 

Päätöserä oli sitten UJK:n näytöstä, kesätreeneissä vuodatettu hiki tuli maksuun korkojen kera ja KJK luhistui totaalisesti.

UJK kesti erän alussa jäähyn. 48. minuutilla UJK tuli maalin päähän, tekijänä Akseli Laaksonen ja syöttäjinä Henri Pelto ja Toni Riekko.

Siitä ehti kulua vain 1,5 minuuttia, kun Jani Piirainen toi UJK tasoihin, syöttäjiksi merkittiin Toni Riekko ja Simo Seppä.

KJK otti aikalisän ja saikin hetkeksi UJK:n hurmoksen poikki, mutta 54. minuutilla Ville Laurell iski UJK ensimmäistä ja viimeistä kertaa johtoon, syöttöpiste Jani Piiraiselle ja Simeon Virtaselle.

UJK:lle vihellettiin vielä jäähy, mutta alivoima toimi. Viimeisenä keinonaan KJK otti maalivahdin pois, mutta se kostautui ja Toni Riekko sai nautiskella päätösnumerot tyhjiin.

 

UJK nousi sarjassa jo kolmanneksi, Jyske on pisteen edellä ja tasapisteissä on LuKi, jolla on tosin ottelu vähemmän pelattuna.

Ensi sunnuntaina UJK kohtaa kotikentällä Tarvasjoen ja seuraavana sunnuntaina Kupittaalla odottaa Turun Kisa-Veikot.

 

Artikkelikuva: Toni Riekko teki Kankaanpäässä maalin ja syötti kaksi