Marraskuu on taas lasten kuu

Marraskuuta on vietetty lasten kuukautena Uudessakaupungissa jo pitkään. Kuukauden aikana kaupunki ja myös muut tahot järjestävät paljon erilaisia lastentapahtumia ja normaalissakin tapahtumissa on marraskuun aikana jotain erikoista.

Osa tapahtumista on ilmaisia, mutta osasta peritään pieni pääsymaksu. Liput voi hankkia tapahtumapaikalta tai sitten etukäteen Yhteispalvelupiste Passarista, joka on avoinna uudessa paikassaan Rauhankatu 10:ssä eli raatihuoneella arkisin 9-16:30.

Kaupungin ylläpitämät palvelut eli uimahalli, kirjasto ja teatteri ovat mukana monin tavoin, kulttuuripuoli järjestää konsertteja Crusellissa ja kouluissa, nuorisotoimi omia tilaisuuksiaan, Pohitullissa on taikuriesitys, torilla lasten pikkujoulut ja niin edelleen.

Marraskuun lopulla on myös perinteinen joulunavaus jouluvalojen sytyttämisineen ja karkkisateineen.

Mukana lasten kuun järjestelyissä on myös muita toimijoita, kuten Elokuvateatteri Kuvala, Liikunta- ja hyvinvointi Elleni, Musiikkitupa sekä Nukketeatteri Piironginlaatikko.

 

Parhaiten marraskuun ohjelma selviää laaditusta esitteestä, joka löytyy sähköisessä muodossa tästä.