Turkuun mennään ja Turusta tullaan

Tilastokeskuksen mukaan Uuteenkaupunkiin muutti viime vuoden aikana 1033 henkilöä ja täältä muutti pois 732 henkilöä eli muuttovoitto oli 301 henkilöä. Yleisin tulo- ja lähtökunta oli Turku, mutta tulijoita oli merkittävissä määrin myös kauempaa.

Yli tuhat muuttajaa on noin kaksinkertainen määrä viimeisen vajaan 30 vuoden aikana muuttaneiden keskiarvoon verrattuna. Vuosi 2014 on ollut toinen poikkeuksellisen voimakas tulovuosi, silloin kaupunkiin muutti 726 henkeä.

Lähtömuutto on ollut tasaisempaa ja jo pitkään jonkin verran tulomuuttoa suurempaan eli noin 600 asukkaan vuosivauhtia. Viime vuoden lähtömuutto yli 700 on myös normaalia isompi, mutta ei ennätysluku, sillä esimerkiksi 2003 lähtömuutto oli lähes 800 henkeä.

 

Mistä Uuteenkaupunkiin sitten viime vuonna muutettiin? Yleensä tietenkin lähikunnista tai lähialueen suurista kaupungeista, mutta myös kauempaa.

Turusta oli eniten tulijoita, 117 henkeä, seuraavina Tampere 68, Rauma 54 ja Oulu 51. Muita kauempia paikkoja olivat mm. Pori 42 henkeä, Jyväskylä 33 henkeä, Helsinki 29 henkeä, Salo 23 henkeä, Espoo 21 henkeä ja Vantaa 21 henkeä.

Naapurikunnista tulijoita oli eniten Laitilasta 42 henkeä, mutta muista Vakka-Suomen kunnista muuttaneita oli vähän, alle kymmenen kuntaa kohden.

Kaikkiaan tulokuntia oli noin 150, joista noin puolesta muutti kaupunkiin yksi tai kaksi henkeä.

 

Uudestakaupungista muutettiin eniten Turkuun. Sieltä viime vuonna löysi uuden kotipaikan 178 henkilöä eli muuttotappio Turkuun oli noin 60 henkeä.

Toiseksi eniten muutettiin Laitilaan, sinne lähti 64 henkeä eli myös Laitila oli lievästi voitolla muuttokisassa.

Raumalle lähti 49 henkeä, Pyhärantaan ja Tampereelle 30, Helsinkiin 26, Vehmaalla 24, Euraan ja Raisioon 19, Poriin 17 henkeä ja niin edelleen.

Lähtökuntia on melko tarkkaan sata ja noin puolet niistä sai vastaanottaa yhden tai kaksi uusikaupunkilaista, muut useamman.

 

Nettomuutossa eli kunnittaisen tulo- ja lähtömuuton ero oli Uudenkaupungin kannalta positiivisin Oulun kanssa, josta tuli 41 henkeä enemmän mitä Ouluun lähti.

Seuraavina Tampere, 38 henkeä, Pori 25, Jyväskylä ja Lappeenranta 17, Vantaa 16, Mikkeli ja Salo 14 ja Kotka 10.

Muuttotappio taas suurin oli Turun kanssa, 61 henkeä, seuraavina Pyhäranta 24, Laitila 22 ja Vehmaa 11, lopuissa kunnissa ero oli alle 10 henkeä.

 

Artikkelikuva: Muuttoliike Uuteenkaupunkiin ja myös Uudestakaupungista oli viime vuonna selvästi normaalia vilkkaampaa.